Rock-legendan tempaus meni pieleen – hyppäsi lavalta, yleisö väisti

22.03.2010 16:20 -

Punk rock -veteraani Iggy Pop on vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana tehnyt lavalla mitä villeimpiä tempauksia. Lavalta yleisöön hyppäämistä rokkari ei enää kuitenkaan halua harrastaa hiljattaisen kömmähdyksen jälkeen.

Legendaarisen The Stooges -yhtyeensä kanssa jälleen esiintyvä Pop esiintyi maaliskuun alussa New Yorkin Carnegie Hallissa järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa. Contactmusic-sivuston mukaan mies ajatteli värittää lava-aktiaan loikkaamalla yleisön sekaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut toivotulla tavalla, vaan rokkari laskeutuikin yleisön kannattelevien käsien sijasta suoraan keikkapaikan lattialle. Pop kertoo nyt, että kyseessä sai olla viimeinen kerta kyseiselle tempulle.

- Tippuminen sattui todella paljon. Päätinkin, että Carnegie Hall olkoon sopiva paikka urani viimeiseen yleisön joukkoon hyppäämiseen. Paikalla olleet ihmiset olivat suoraan sanottuna hieman kummissaan tempauksestani, mies kertoo.

Saa nähdä millaisiin show-elementteihin 62-vuotias yhtyeineen tulevana kesänä taipuu. Iggy & The Stoogees kun nähdään esiintymässä Porissa Sonisphere-festareilla 8. elokuuta.

Kilpailut

Uusimmat