Huumesekoiluista tunnettu laulajatar lähtee vihdoinkin kiertueelle - Brasiliaan

15.12.2010 16:30 -

Amy Winehouse lähtee kertaluontoiselle kiertueelle ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Suurta maailmankiertuetta ei kuitenkaan ole luvassa, sillä kaikki keikat soitetaan Brasiliassa.

Viime vuosina enemmän tempaustensa kuin musiikillisten saavutustensa ansiosta lehtien otsikoihin päätynyt laulajatar palaa vihdoinkin takaisin keikkalavoille. Kiertue on Winehousen ensimmäinen kahteen vuoteen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään suuri maailmankiertue, sillä kaikki viisi keikkaa soitetaan Brasiliassa. Kiertue sijoittuu vuoden 2011 tammikuulle.

Amy Winehouse, 27, on tullut tunnetuksi paitsi vaikuttavasta äänestään ja vahvasta silmämeikistään, myös jatkuvista päihdeongelmistaan. Hän on viime aikoina pitänyt matalaa profiilia musiikillisen uransa suhteen, mutta fanien riemuksi hänen kerrotaan suunnittelevan kolmatta albumiaan.

Viime aikoina Winehouse on yrittänyt muutenkin ryhdistäytyä. Hän muun muassa suunnitteli nimeään kantavan vaatemalliston Fred Perrylle ja näyttikin promokuvissa hyvin kauniilta ja terveeltä. Mallisto julkistettiin lokakuun lopussa ja sitä myytiin myös Suomessa.

Lähde: Amy Winehousen kotisivut

Kilpailut

Uusimmat