Lavalla oksennellut veteraanirokkari: Nykymusiikki on laimeaa

30.03.2012 14:45 -

Veteraanirokkari Iggy Popin mielestä nykypäivän musiikki on verrattavissa supermarketeissa myytäviin halpismehuihin.

70-luvulla kuuluisuuteen noussut yhdysvaltalainen punkkari Iggy Pop suhtautuu varsin epäileväisesti nykyaikaisiin rocktähtiin ja heidän albumeihinsa, jotka eivät ole tämän mielestä ehyitä tai aitoja.

- Joskus tulee sellaisia aikoja kuten nyt, jolloin musiikkia on ikään kuin peukaloitu. Vähän kuin halpismarketeissa myytävät juomat, joissa lukee: "Mehupitoisuus 10%".

64-vuotias muusikko on nähnyt uransa aikana useita kehitysvaiheita. Tämän hetkinen tilanne alalla muistuttaa miehen mielestä etenkin 50-lukua.

- On paljon sellaista kamaa, joka sisältää vain vähän oikeata musiikkia ja
mielestäni se on ihan ok, mutta se muistuttaa minua miten kamalalta ala näyttii 50-luvulla loputtomine Elvis-imitaatioineen, jota yhdysvaltalainen musiikkiteollisuus oli päättänyt tuputtaa nuorille.

Iggy Pop tuli tunnetuksi The Stooges-yhtyeestään sekä etenkin myöhemmästä soolourastaan 70-luvulla. Erityisesti miehen omalaatuinen lavaesiintyminen painui fanien mieliin. Hän kun esiintyi lähes poikkeuksetta ilman paitaa ja kieriskeli muun muassa lasinsiruissa ja oksenteli esiintymisensä aikana.

Lähde: Contact Music

Kilpailut

Uusimmat