Apocalyptica-tähti yhtyeen pitkästä tauosta: 'Keskityn asioihin, joista tulen onnelliseksi'

21.09.2012 20:45 - Karoliina Kotala

Kotimaisen Apocalyptica-yhtyeen riveistä tuttu Eicca Toppinen selvitti Voicelle seuraavan vuoden suunnitelmiaan.

Yhtye ilmoitti hiljattain pitävänsä pidemmän tauon keikkaikusta ja musiikinteosta.

- Vajaa kaksi viikkoa sitten oli rundin viimeinen keikka, ja siitä jäätiin vuoden totaaliselle tauolle. Ensimmäinen breikki yli 16 vuoteen, muusikko naureskelee. Mies ei kuitenkaan malta jäädä lomallaan täysin toimettomaksi.

- Yritän olla tekemättä mitään, se on lähtökohta, mutta onhan meillä tuo Sherry & the Vipers -yhtye, jossa soitan rumpuja ja vaimoni Kirsi laulaa. Meillä on aika paljon keikkoja ympäri Suomea tässä syksyn aikana, mahdollisesti mennään myös kohti levyn tekoa senkin kanssa, mies kertoo.

Toppinen kertoo kuitenkin pyhittävänsä aikaa myös asioille, jotka tuottavat hyvää mieltä.

- Päätavoite on kuitenkin olla tekemättä mitään. Se huonosti onnistuu, koska en ole sellainen ihminen, joka jäisi sohvalle pitkäksi aikaa makaamaan. Yritän ottaa rennosti ja keskittyä asioihin, joista itse tulen iloiseksi ja onnelliseksi.

Sherry & the Vipers -yhtye on mukana suomalaisten naisten rintasyöpätutkimusta ja -hoitoa tukevassa Roosa nauha -kampanjassa. Yhtyeen hyväntekeväisyyskonserttia pääsee katsomaan 13. lokakuuta LeBonk-ravintolassa Helsingissä. Illan tuotto käytetään lyhentämättömänä Roosa nauha -kampanjaan. Lisätietoa kampanjasta löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat