James Blunt esiintyy marraskuussa Suomessa - keikka nähdään televisiossa

17.10.2013 16:13 - Katariina Näreaho

Huomenna uuden albuminsa julkaiseva Blunt on vahvistanut esiintymisensä Suomen Idolsin Live-lähetyksessä.

Britannian suosituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva James Blunt esiintyy Barona Areenalla 28. marraskuuta. Esitys nähdään Idolsin suorassa lähetyksessä.

Huomenna neljännen albuminsa Moon Landing julkaiseva Blunt on myynyt uransa aikana yli 18 miljoonaa albumia. Hänen tuorein hittinsä Bonfire Heart on parhaillaan yksi Suomen radioiden soitetuimmista kappaleista .

Blunt nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004 megahitillä You're Beautiful ja samaisena vuonna julkaistu Back To Bedlam on yksi 2000-luvun myydyimmistä albumeista. Blunt on saanut myös tunnustusta lukuisilla musiikkialan palkinnoilla ja ehdokkuuksilla, hän on saanut muun muassa viisi Grammy-ehdokkuutta uransa aikana.

Kilpailut

Uusimmat