Etsi
Spice Girls -manageri löysi uuden yhtyeen jäsenet suositusta TikTok-palvelusta.
Yhtyeen tupla-albumi Red Alert in the Blue Forest näkee päivänvalonsa maaliskuun puolessa välissä
Pepe Johansson kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa olevansa kiitollinen, että voi edelleenkin urheilla tavoitteellisesti.
Uusi Halo-albumi julkaistaan 11. helmikuuta.
Ari Taiminen on tuttu Viikatteen lisäksi muun muassa Koljosen Tiekiistasta sekä ATK:sta.
Elias Hyle voitti Suomen ensimmäisen X Factorin ja päätyi levy-yhtiön johdattelemana tekemään musiikkia suomeksi. Nyt mies tekee vihdoin juuri sellaista musiikkia kuin itse haluaa ja pyrkii kansainvälisille markkinoille.
Axl Rose toimi tovin AC/DC:n laulajana, kun Brian Johnson kärsi kuulovauriosta.
Gunn on lisännyt Peacemaker-sarjan soittolistalle kaksi Hanoi Rocksin kappaletta.
Kalevauva.fi:n Espoolainen on espoolainen -biisissä on mukana myös a cappella -lauluyhtye Club For Five.
Elton John kertoo, että hänellä on lieviä oireita.