Etsi
Hautamäki on julkaissut urallaan useammankin soololevyn.
Helloween julkaisi kesäkuussa uuden albumin, jolla kuullaan kolmea eri laulajaa.
Strong julkaistaan maailmanlaajuisesti 10. syyskuuta.
Yhtye julkaisi viime viikolla uuden kappaleen.
Illasta on levinnyt YouTube-palvelussa fanien jakamia videoita.
Hetfield joutui vakavaan onnettomuuteen vuonna 1992.
Iron Maidenin uusi single kantaa nimeä The Writing On The Wall.
The Black Album julkaistiin vuonna 1991 ja tänä vuonna levy viettää 30-vuotisjuhliaan.
I Wanna Be Your Slave -kappale julkaistiin maaliskuussa. Se on osa yhtyeen toista studioalbumia nimeltä Teatro d’ira – Vol. I.
The Writing On The Wall -kappaleen ovat kirjoittaneet yhtyeen kitaristi Adrian Smith ja laulaja Bruce Dickinson.