Kuva: AOP

Kirsi Alm-Siira paljastaa, mitkä uutiset ovat jääneet erityisesti mieleen - "Tekijä oli minun ikäiseni"

05.09.2023 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kirsi Alm-Siira on suomalaisille tuttu uutisankkuri, joka on työssään kertonut valtavan määrän sekä hyviä että huonoja uutisia.

Tunnettu uutisankkuri ja toimittaja Kirsi Alm-Siira juontaa syksyllä alkavaa Tämä on tämä -ohjelmaa. Voit lukea kyseisestä viihdeohjelmasta lisää täältä. 

- Tämä on kivaa, mutta myös samalla jännittävää. Kun minua pyydettiin mukaan, niin jouduin hetken miettimään, sillä koen paineita siitä, että minun pitäisi olla hauska. Jos olen ollut hauska, niin se on tullut aina vahingossa, Alm-Siira kertoo Radio Nostalgian haastattelussa juontaja Susanna Heikille.

Alm-Siiran uutisankkurityön vuoksi hänet tunnetaan ympäri Suomen. Alm-Siira kertoo, että tapaa usein ihmisiä, jotka haluavat jutella nimenomaan uutisista.

- Koiralenkeillä ihmiset saattavat kysellä taloudesta tai muusta.

Alm-Siira on vuosien varrella kertonut suomalaisille valtavan määrän uutisia, sekä hyviä että huonoja. Heikki kysyy Alm-Siiralta, ovatko jotkut tietyt uutiset jääneet erityisesti mieleen?

- Niitä on hyvin paljon. Esimerkiksi yksittäisten ihmisten tarinat isoista tapahtumista koskettavat eniten, jos nyt puhutaan vaikka Venäjän aiheuttamasta sodasta Ukrainassa tai Välimeren pakolaistilanteesta.

- Ehkä se koskettavin on, kun uutisoimme perhesurmasta, joka oli tapahtunut minun synnyinpaikkakuntani vieressä ja tekijä oli minun ikäiseni. Tiesin uutista lukiessani, että todennäköisesti tiedän tekijän nimeltä tai kasvoilta. Tällaiset ovat vaikeita paikkoja.

Alm-Siiralle tulee mieleen myös toinen uutinen, joka on jäänyt muistoihin. 

- Yksi uutinen, mikä on jäänyt mieleen, on kun Leena Kaskelan menehtymisestä uutisoitiin. Kun hän menehtyi, niin se miten kauniisti työkaverit ja kollegat puhuivat hänestä, oli todella koskettavaa. 

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplaysta. 

Voice.fi, Radio Nostalgia, Iskelmä, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Kiti Kokkosen, Joonas Nordmanin ja Kirsi Alm-Siiran luotsaama uusi komediapaneeli starttaa syksyllä

Lue myös: IL: Vakavat uutisaiheet vaikuttavat myös Kirsi Alm-Siiran jaksamiseen: "Pistän vapaapäivänä pääni pussiin"

Lue myös: Muistatko, kun uutistoimittaja Kirsi Alm-Siira putosi tuolilta kesken lähetyksen? Pelkäsi saavansa potkut

Kilpailut

Uusimmat