Kuva: Pixabay

Onko suhteessanne henkistä väkivaltaa? Merkit, jotka kertovat siitä, ettei suhdetta kannata jatkaa

16.01.2018 08:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Henkinen väkivalta saa aikaan suurta tuhoa.

Parisuhteessa esiintyvä väkivalta on joko fyysistä tai henkistä. Henkinen puoli saattaa olla helpompi piilottaa muilta, mutta se on todellisuudessa aivan yhtä vaikea pala sen kohteeksi joutuneelle.

Mutta mistä sitten tietää, että suhteessa ei ole kaikki hyvin? Aina merkkien tunnistaminen ei ole helppoa, mutta kun pitää muutaman seikan mielessä, tulee ehkä lähteneeksi suhteesta ennen, kuin on liian myöhäistä.

Henkisen väkivallan merkkejä näet alta.

1. Jos tunnet suhteessasi olosi voimattomaksi ja pieneksi, ei kaikki ole kunnossa. Jos suhde voi hyvin, ei toisen ole tarvetta lytätä toista maahan.

2. Jos tunnet jatkuvaa syyllisyyttä asioista, saatat olla henkisen väkivallan uhri. Kiristäminen tai muunlainen mainpulointi on yksi henkisen väkivallan muoto.

3.Jos kumppanisi jatkuvasti ajaa alas sinun toiveesi ja halusi, ei suhde ole oikealla tiellä.

4. Jos kumppani kritisoi sinua jatkuvasti kaikesta, pitäisi hälytyskellojen soida. Yleensä kommenttia tulee esimerkiksi painosta tai ulkonäöstä.

5. Jos kumppani ei koskaan osoita tukeaan tai huolenpitoaa sinua kohtaan, käyttää hän henkistä väkivaltaa. Kun fokus on heissä itsessään, he tuntevat olonsa hyväksi, siksi toisen auttaminen ei ole heille luonnollista.

6. Jos kumppani lahjoo ja yllättää sinut aina sen jälkeen, kun olet ottanut eron puheeksi, pitäisi suhdetta todella miettiä.

7. Jos kumppani valvoo koko ajan rahankäyttöäsi, eikä anna sinun ostaa itsellesi juuri mitään, ei suhteessa kannata olla.

8. Jos perheesi tai lähipiirisi kertoo huomanneensa sinussa muutoksen, pitäisi kellojen soida. Ei ole normaalia, että kumppani saa toisen sulkeutumaan, pelkäämään tai jopa kadottamaan itsensä kokonaan.

9. Jos jatkuvasti epäilet itseäsi ja omia kykyjäsi, on suhteessa jotain vialla. Kumppanin pitäisi olla suurin tuki ja turva, ei ihminen, joka lannistaa.

10. Jos sinun ystäväsi ovat pikku hiljaa kadonneet, kannattaa miettiä suhteen tilaa.

Aiemmin olemme julkaisseet tarinan, joka kertoo hyvin siitä, että perheväkivallasta vaikeneminen ei todellakaan kannata. Tuon kirjoituksen pääset lukemaan täältä.

Lue myös: Suomalaisjuontaja paljastaa koskettavassa kirjoituksessa: Oli rajun perheväkivallan uhri

Lue myös: Miten ihmiset suhtautuvat nähdessään väkivaltaa? Hätkähdyttävä video osoittaa

Kilpailut

Uusimmat