Kuva: Shutterstock

Miehet paljastavat: Asia, jota salaan kumppaniltani yhä

06.06.2019 18:15 - Emmi Moilanen - Luettu 13 062 kertaa

Esimerkiksi edellinen seurustelukumppani ja raha-asiat ovat salaisuuksia, joista osa miehistä mielellään vaikenee.

Parisuhteessa oman kumppanin oppii tuntemaan kuin omat taskunsa ja suhteen osapuolet usein pystyvät keskustelemaan keskenään lähes kaikesta. On kuitenkin olemassa joitain salaisuuksia, joita omalle kumppanille ei ole jostain syystä tullut kerrottua.

Your Tango -sivusto kysyi miehiltä, millaisia asioita he salaavat omalta kumppaniltaan. Suomensimme parhaimmat vastaukset alle.

”Mitä salaan kumppaniltani?”

”Tienaan merkittävästi vähemmän kuin aiemmat tyttöystäväni, ja minulla on tuhansien dollarien luottokorttivelka.” Mark, 28

”No ei tämä oikeastaan varsinainen salaisuus ole, mutta olen kaljuuntumassa!” Jared, 31

”Olin ennen huomattavasti paljon paremmassa kunnossa kuin nyt.” Rey, 25

”Tapailin aiemmin mallia. En häpeä sitä, mutta tiedän, että asia tekisi tyttöystäväni epävarmaksi, vaikka mitään syytä sellaiselle ei ole.” Alain, 34

”Kaikki vakavat parisuhteeni ovat olleet naisten kanssa, mutta olen biseksuaali.” Samuel, 38

”Vihaan työtäni ja haluaisin palata takaisin koulun penkille, mutta en tiedä, mitä ryhtyisin opiskelemaan.” Allen, 36

”Erektio-ongelmani ovat sivuvaikutus eräästä lääkkeestä, jota syön.” Danny, 30

Lue myös: Mikä saa kiinnostuksen lopahtamaan? Miehet kertovat

Lue myös: Naiset muokkasivat itsensä "täydellisiksi" - paljon puhuva video kerää kiitosta, katso

Lue myös: Onnellisuuden salaisuus paljastettiin - omaatko piirteen, joka on lapsilla luonnostaan?

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat