Kuva: Shutterstock

Syyllistytkö toksiseen positiivisuuteen ystävää lohduttaessa? Katso, miten tunnistat huonon tavan

22.08.2019 13:45 - Milena Raappana

Psykologin mukaan toksinen positiivisuus usein lipsahtaa reaktionomaisesti.

"Ajattelet vain hyviä ajatuksia" tai "kyllä sinä pääset siitä yli" ovat kliseisiä fraaseja, joita usein kuulee ystävien suusta, jotka yrittävät piristää alamaissa olevaa tyyppiä. Vaikka niillä tarkoitetaan vain hyvää ja pyritään kannustamaan, usein niiden jälkeen jää vain tyhjempi olo. Ilmiölle on oma nimensä: toksinen positiivisuus. 

Luultavasti jokainen on jossain vaiheessa syyllistynyt toksiseen positiivisuuteen, joten onkin tärkeää tunnistaa, mistä ilmiössä on kyse ja mitä sen sijaan kannattaisi jatkossa tehdä. The Indigo Project -hankkeen perustaja ja psykologi Mary Hoang kertoo ELLE Australialle, mitä toksisen positiivisuuden piirteisiin kuuluu. 

- Toksinen positiivisuus on alistava tapa reagoida toisten kärsimyksiin ja ongelmiin tyhjillä ja vähättelevillä positiivisuuteen liitetyillä lausahduksilla. Usein aikeet ovat hyvät, mutta itseasiassa se mitätöi toisten tunteelliset kokemukset ja kasvattaa virheellistä ideologiaa, että positiivisuus parantaa kaikki elämän ongelmat, Hoang kuvailee. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Yllä olevassa kuvassa on yksinkertaisia toksiseen positiivisuuteen käärittyjä lausahduksia, mutta Hoang muistuttaa, että ilmiö helposti naamioituu myös monimutkaisempiin fraaseihin. Hän nostaa yhdeksi esimerkiksi paljon käytetyn "Sinun pitäisi olla kiitollinen. Muilla on menee paljon huonommin elämässä."

- Lauseet saattavat ulkoisesti vaikuttaa avuliailta tavoilta luoda perspektiiviä, mutta kuitenkin meillä jokaisella on vain omat subjektiiviset kokemuksemme elämästä, Hoang sanoo.

Pomminvarma tapa tunnistaa toksinen positiivisuus kimuranteistakin lauseista on tarkkailla yhden sanan käyttöä: "pitäisi". 

- Jos olosi on jo muutenkin huono, tunne siitä, että sinun "pitäisi" olla kiitollinen tai "ei pitäisi" tuntea niin kuin tunnet, lisää vain häpeän kuormaa. Monet ongelmat kehittyvät kieltämällä ja tukahduttamalla autenttisia kokemuksia ja toksinen positiivisuus on yksi tapa ihmisten (usein tahattomasti) viestittää, että "tunteesi eivät ole ok", Hoang kuvailee. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Hoangin mukaan toksinen positiivisuus on valitettavasti refleksinomainen reaktio toisen kärsimykseen, sillä toisten ongelmien edessä olo voi olla voimaton. Usein myös tilanteesta halutaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon, jolloin toksinen positiivisuus on helppo ratkaisu. 

Hoang kehottaa mitäänsanomattoman ja ahdistusta lisäävän lauseen sijasta vain kuuntelemaan ongelmiensa kanssa kipuilevaa henkilöä ja pyrkiä ymmärtämään häntä. Sinun ei tarvitse yrittää ratkaista toisten ongelmia, vaan antaa hänen tuntea niin kuin tuntee. 

- Meidän ei tarvitse olla iloisia ja pirskahtelevia yksisarvisia päivän jokaisena sekuntina. On inhimillistä ja normaalia kärsiä ja tuntea vihaa ja pettymystä. Olemalla utelias ja rehellinen raskaiden tunteiden läsnäollessa on paljon hedelmällisempää kuin sokerinen "vain hyviä fiiliksiä" -filosofia, Hoang kiteyttää. 

Lue myös: Suru voi lamaannuttaa täysin: Lue, kuinka autat surevaa läheistä menetyksen jälkeen

Lue myös: Suomalaiset salaavat surunsa – surututkija kertoo miksi

Lähde: Elle Australia

Kilpailut

Uusimmat