Kuva: Shutterstock

4 horoskooppimerkkiä, joita odottaa suuri rakkauden talvi - yhdelle draamaa, toiselle sitoutumista

24.12.2021 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Useampikin merkki on valmiina hyppäämään romanssin pyörteisiin tänä talvena.

Erityisesti neljälle horoskooppimerkille tämän talven romanttiset kuviot voivat olla mullistavia. Yhdelle voi olla luvassa jopa vakiintumista, toiselle taas hieman mutkikkaampia suhdesolmuja.

Neitsyt

Venus viipyilee merkin kohdalla ja neitsyt löytääkin romanttiseen elämäänsä uutta potkua ja innostusta. Vauhdin huumassa edessä voi olla paljon käänteitä ja yllätyksiä, eikä ole poissuljettua, etteikö neitsyt voisi kiinnostua myös vanhoista kumppaneistaan uudelleen. 

Vaaka

Vaakakin leijailee romanttisissa tunnelmissa ja siitä voi seurata pitkäkestoiseenkin suhteeseen uutta jännitettä. Vaaka voi myös huomata olevansa valmis pikkuhiljaa vakavoitumaan suhteessaan. Toisaalta jos merkin edustaja on parhaillaan sinkkuna, häntä saattaa erityisesti tänä talvena houkutella ottaa elämäntilanteestaan kaikki ilo irti.

Kauris

Kauris pääsee itsetutkiskelussaan pitkälle ja tänä talvena merkille alkaakin vihdoin valjeta, mitä todella haluaa suhteistaan. Kauriille kumppaniehdokkaita saattaa tänä talvena riittää riesaksi asti, mutta merkin edustaja osaa valita niistä parhaat päältä perustuen siihen, mitä on oppinut itsestään ja suhdetavoitteistaan.

Vesimies

Vesimies on saattanut viime aikoina tuskailla hiljaisen rakkausrintamansa kanssa, mutta tänä talvena merkki rohkaistuu vihdoin heittäytymään mahdolliseen romanssiin. Vesimies ymmärtää tänä talvena läheisten merkityksen myös kaikissa muissakin kuin romanttisissa suhteissa.

Lue myös: Mitä rakkaushoroskooppi lupaa ensi vuodelle? Katso oman merkkisi ennustus

Lue myös: 4 horoskooppimerkkiä, joita sitoutuminen houkuttaa tänä talvena - katso, onko oma merkkisi joukossa

Lue myös: 5 horoskooppimerkkiä, jotka todennäköisimmin retkahtavat eksään - onko omasi joukossa?

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat