Kuva: Shutterstock

Mitä suosikkiohjelmasi tai -elokuvasi kertovat seksielämästäsi? Psykologi kertoo

04.03.2022 20:15 - Riia Frost

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet ihmisen suosikkielokuva- tai -sarjagenrellä olevan yhteys seksuaalisiin mieltymyksiin.

Elokuvien ja tv-sarjojen katselu on yksi suosituimmista tavoista viettää aikaa yksin tai kumppanin kanssa. Lukuisat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet ihmisen suosikkielokuva- tai -sarjagenrellä olevan yhteys seksuaalisiin mieltymyksiin.

Psykologi Emma Kenny analysoi The Sunin haastattelussa tarkemmin, mitä lempiohjelmasi voi kertoa sinun seksielämästäsi.

Kauhuelokuvat

(kuva: Shutterstock)

Kauhuelokuvien suurystävänä pidät seikkailunhakuisesta seksistä ripauksella kinkyä. Arkipäiväinen ja tylsä elämä ei ole sinua varten, vaan nautit äärimmäisistä asioista, mitä rakkaudella on tarjota. Rakastat intiimien suhteiden tuomaa adrenaliinia ja työskentelet kovasti säilyttääksesi kipinän.

Jos rakastatte kumppanisi kanssa erityisesti verta räiskyviä elokuvia, rakkautenne tulee olemaan todennäköisesti pitkäkestoinen. Tutkimukset osoittavat, että ollessamme peloissamme, aivomme pumppaavat ulos hyvän olon kemikaalia, jota vapautuu myös ollessamme ihastuneita johonkin.

Veristen kauhuleffojen katsominen ei ole siis pelkästään tapa saada sydämenne lyömään yhteen, vaan myös tapa rakentaa vahvempaa sidettä, jonka ansiosta suhteenne kestää paremmin haasteellisetkin vaiheet.

Peliohjelmat ja tietovisat

(kuva: Shutterstock)

Ehdoton juttusi makuuhuoneen puolella ovat roolileikit. Tämä johtuu leikkisästä luonteestasi, mitä pääset toteuttamaan parhaiten roolileikkien aikana.

Jos pidät erityisesti tietovisaohjelmista, haluat myös parisuhteesi olevan yhtä hauska ja ongelmavapaa. Rakastat tervejärkistä kilpailua ja se tekee suhteestanne leikkisän, mikä pysyy suhteenne keskiössä. Sinun kanssasi on myös helppo löytää ratkaisu riidan syntyessä.

Tämän lisäksi The Journal of Psychological Rehabilitation and Mental Health totesi tutkimuksessaan peliohjelmien katselun parantavan ihmisten mielenterveyttä.

Draamat

(kuva: Shutterstock)

Esimerkiksi Downton Abbey -sarjan fanit keskittyvät esileikkeihin ja varmistavat, että heidän kumppaninsa tuntee olonsa arvostetuksi. Jaat rohkeasti fantasioitasi ja annat mielelläsi pitkiä ja intiimejä hierontoja, jotka auttavat kumppaniasi rentoutumaan ja pakenemaan todellisuutta nautinnon ulottuvuuteen. Lisäksi koet kommunikaation ja romanssin erittäin tärkeäksi parisuhteessa.

Rochesterin yliopiston tutkimusten mukaan pariskunnat, jotka nauttivat ja keskustelevat yhdessä romanttisista draamoista, puolittavat heidän mahdollisuutensa erota.

Dokumentit

(kuva: Shutterstock)

Olet erittäin kokeilunhaluinen makuuhuoneen puolella. Rakastat seksileluja, koska näet ihmiskehossa laajat nautinnon mahdollisuudet ja uteliaisuutesi ansiosta sinulla on harvoin tylsää seksin aikana. Vaikka katsotkin mielelläsi todellisuuteen pohjautuvia ohjelmia, olet silti suuri unelmoija.

Dokumentteja rakastava pariskunta haluaa jatkuvasti kehittää suhdettaan, mikä on merkki äärimmäisestä välittämisestä. Koette suurta empatiaa toisianne kohtaan, minkä ansiosta kasvatte yhdessä jatkuvasti ja opitte ymmärtämään toisianne helposti.

Komedia

(kuva: Shutterstock)

Käytät mielelläsi seksin aikana erilaisia rekvisiittoja, kuten käsirautoja ja silmäsiteitä, pitääksesi seksin mielenkiintoisena. Kerrot tarpeesi suoraan ja rakastat olla dominoivassa asemassa (mutta myös silloin tällöin haluat toisen ottaa sinusta täyden hallinnan).

Jos olet komediaohjelmien, kuten Frendit-sarjan ystävä, saatat olla jatkuvasti metsästämässä uutta kumppania. Michigan yliopiston tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka katsovat toistuvasti tilannekomedioita, joissa esiintyy usean kumppanin kanssa seurustelevia hahmoja, uskovat vähemmän ajatukseen sielunkumppanin löytämisestä.

Nautit siis ihmissuhteista, mutta et ole kovin romanttinen ja haluat ennemmin toimintaa lakanoiden välissä.

Saippuaoopperat

(kuva: Shutterstock)

Sinulla on tietty seksirutiini ja kellotettu aikataulu. Tämä ei silti tarkoita, ettet nauttisi seksistä. Vaikka seksielämäsi on ennalta-arvattavissa, eikä se ole yhtä jännittävää kuin elokuvissa, rakkauselämälläsi on siitä huolimatta oikeat ainekset kestävään parisuhteeseen. Kommunikoitte sujuvasti ja olette koko ajan kiinnostuneita toistenne elämästä, jatkakaa samaan malliin!

Reality-ohjelmat

(kuva: Shutterstock)

Olet erittäin intohimoinen rakastaja ja siksi lakanoiden välissä on pelkkää ilotulitusta. Intohimo on juttusi ja tiedät tarkkaan, miten saat sen luotua seksin aikana. Olet seikkailunhaluinen, impulsiivinen ja spontaani ja haluat aina varmistaa, että sinä ja seksikumppanisi saatte vain parasta toisiltanne. Koet myös romantiikan erittäin tärkeäksi seksin aikana.

Et saa koskaan tarpeeksesi juoruista, draaman aiheuttamista kyyneleistä ja niistä seuranneista raivokohtauksista, mikä kertoo myös paljon seksielämästäsi. Sosiaalikognitiivisen teorian mukaan ihminen oppii katsomalla muiden käyttäytymistä ja hyödyntää oppejaan tosielämässä menestyäkseen. Toisin sanoen sinä, joka rakastat katsoa todellisuuteen pohjautuvia draamasarjoja, tiedät tasan tarkkaan, miten ei kannata toimia ihmis- tai seksisuhteissa.

Rikosohjelmat

(kuva: Shutterstock)

Haluat harrastaa seksiä epätavallisissa paikoissa. Haluat rakastella eri asennoissa täysin uusissa paikoissa sekä kodin sisällä että sen ulkopuolella. Villistä kokeilunhalustasi huolimatta toivot rauhallisen tempoista parisuhdetta.

Eli, jos pariskuntana rakastatte kääriytyä katsomaan rikosohjelmia, suhteenne on yllättävän rauhallinen. Lisäksi Illinois Wesleyan yliopiston luonnontieteiden keskuksen professorin Amanda Vicaryn tutkimuksen mukaan rikosohjelmien katselulla on suuri potentiaali vähentää ahdistusta ja se sopii erinomaisesti parisuhteen ylläpitämiseen.

Lue myös: Kolumni: Romanttiset elokuvakohtaukset eivät aina toimi todellisuudessa - varsinkaan Suomessa

 Lue myös: Mitä lempiruokasi kertoo seksielämästäsi? Katso hulvattomat kuvaukset

Lähteet: The Sun

Kilpailut

Uusimmat