Etsi
Tutkimuksen mukaan naistyöntekijät kohtaavat voimakkaita ennakkoluuloja riippumatta siitä, kuinka pitkäksi aikaa he jäävät hoitamaan lasta kotiin.
Romanttiset halut kuuluivat salaisuuksiin, joista ihmiset vaikenivat kaikilta kaikista todennäköisemmin.
Oudot tavat voivatkin jonkun toisen mielestä olla niitä maailman suloisimpia.
Muutamista asioista huomaa selvästi sen, onko suhteen toinen osapuoli mukana täysillä.
Rakastuminen voi todella saada pään pyörälle, vahvistaa tuore amerikkalainen tutkimus.
Asiantuntijoiden mukaan itsensä uudistaminen ja sanalliset kehut auttavat paljon suhteen seksielämän piristämisessä.
Osalle ihmisistä orgasmi voi olla turhankin massiivinen kokemus.
Kolmekymppisenä ei enää esimerkiksi kannata tuhlata aikaansa vääriin ihmisiin.
Muun muassa sohvalle usein nukahtaminen sekä kotona pysyminen vaikuttavat parisuhteen onnellisuuteen.
Jos petipuuhat ovat viime aikoina tuntuneet laimeilta, kannattaa kokeiluun ottaa selibaattiseksi.