Kuva: Fotolia

Näköhäiriöitä, turvotusta tai kutinaa - Silmät kertovat yllättävän paljon terveydestäsi

02.10.2017 14:15 - Katariina Auvinen

Silmät voivat kertoa muun muassa kilpirauhasen liikatoiminnasta.

Vanhan sanonnan mukaan silmät ovat sielun peili, mutta ne voivat kertoa myös yllättävän paljon terveydestäsi. Good Housekeeping -julkaisu on listannut terveyteen liittyviä häiriöitä, jotka voidaan havaita silmistä. 

Näköhäiriöt
Jos kärsit näköhäiriöistä, se voi kertoa diabeteksesta. Näön muuttuminen on ajoittain normaalia, etenkin yli 40-vuotiailla. Näkömuutokset voivat kuitenkin olla myös merkki vakavammasta. Diabetes aiheuttaa muun muassa silmän verkkokalvon sairautta, joka voi hoitamattomana johtaa näön heikentymiseen tai menetykseen. 

Valkoinen rengas
Vaaleat renkaat värikalvon ja sarveiskalvon välissä voivat kieliä korkeasta kolesterolista. Korkeasta kolesterolista voi myös kertoa keltaiset täplät sarveiskalvossa tai luomissa. 

Turvotus silmien ympärillä
Turvotus silmien ympärillä voi kertoa kilpirauhasen liikatoiminnasta. Tämä yhtälö on yleisempi alle 40-vuotiailla naisilla kuin miehillä. Tila tunnetaan nimellä Gravesin tai Basedowin silmäoireyhtymä. Sekä silmäongelmat että kilpirauhasen liikatoiminta liittyvät elimistön virheelliseen immunologiseen hyökkäykseen. 

Halojen näkeminen
Halojen näkeminen tai vastaavasti kuin sumuverhon läpi katsominen, voivat viitata julkaisun mukaan kaihiin. Yleisin kaihimuoto on iäkkäille kehittyvä harmaakaihi, joka voidaan leikata. 

Kutisevat silmät
Jos sinulla ei ole allergiaa, mutta silmäsi kutisevat silti, voivat ne kieliä kuivista silmistä. Silmien kuivuuteen vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi huoneilma tai vaikkapa piilolinssit. Apteekista saa ostettua tippoja kuiviin silmiin, jotta kutina helpottuu. 

Kulmakarvojen ohentuminen
Kulmakarvojen ohentuminen voi osaltaan viitata kilpirauhasen vajaatoimintaan. Kulmakarvojen lisäksi vajaatoiminta voi aiheuttaa hiustenlähtöä, painonnousua ja väsymystä. 

Sumea näkökenttä
Liian korkea verenpaine voi vaikuttaa näkemisen tarkkuuteen. Jos sinusta tuntuu, että näet molemmilla silmillä sumeasti, eikä uudet lasit ole auttaneet, kannattaa tarkistuttaa verenpaine. Silmissä sijaitsee monia pienen pieniä verisuonia, joihin korkea verenpaine vaikuttaa epäsuotuisasti. Silmiin ei virtaa niin paljon verta, joka vaikuttaa osaltaan näkökykyyn. 

Lue myös: Siniset, vihreät vai ruskeat - katso mitä silmiesi väri paljastaa terveydestäsi

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat