Kuva: Shutterstock

Kärsitkö jatkuvasti hiivatulehduksista? 6 yleisintä syytä ikävän vaivan taustalla

25.05.2018 18:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi liian tiukat alusvaatteet, korkea verensokeri tai voimakkaan tuoksuiset pesuaineet altistavat hiivatulehdukselle.

Useat eri tekijät voivat horjuttaa naisen alapään terveyttä ja hyvinvointia. Yksi yleisimmistä vaivoista on hiivatulehdus, joka aiheuttaa muun muassa epämiellyttävää kutinaa ja vuotoa emättimen alueella.

Prevention haastatteli asiantuntijoita ja selvitti, mitkä ovat ne yleisimmät syyt, jotka altistavat toistuville hiivatulehduksille.

1. Et vaihda kuukautissuojaa riittävän usein

- Hiiva lisääntyy kosteassa ympäristössä. Siteet ja tamponit voivatkin hautoa alapäätä, joka tällöin on myös otollinen kasvuympäristö hiivalle, kertoo gynekologi Taraneh Shirazian.

Shirazian ohjeistaakin usein hiivatulehduksesta kärsiviä naisia vaihtamaan kuukautissuojan neljän tunnin välein. Erityisen tärkeää ohje olisi muistaa kuumien kesähelteiden aikana.

2. Antibiootit

Esimerkiksi flunssaan tai virtsatietulehdukseen syöty antibioottikuuri voi sekoittaa kehosi toimintaa.

- Antibiootit tuhoavat elimistölle tarpeellisia bakteereja vaginasta, jolloin myös hiivatulehdukset ovat todennäköisempiä, toteaa lääkäri Kathryn A. Boling.

Boling suositteleekin probioottien syömistä antibioottikuurin aikana.

- Maitohappobakteerit ovat tärkeitä vaginan hyvinvoinnin kannalta, hän toteaa.

3. Korkea verensokeri

Jos sairastat diabetesta, olet todennäköisesti alttiimpi kärsimään useammin myös hiivatulehduksista. Preventionin artikkelissa todetaan, että sokeri saa hiivan villiintymään erityisesti kosteilla alueilla, kuten alapäässä.

4. Kumppanilla on hiiva

Kyllä, hiivatulehdus voi tarttua myös kumppaniltasi.

- Voit saada tartunnan kumppanilta, joka kärsii suun tai sukupuolielinten alueen hiivasienitulehduksesta, Boiling kertoo.

Boilingin mukaan jo pelkästään runsas seksin harrastaminen voi altistaa toistuville hiivatulehduksille. Hän muistuttaa, että virtsaaminen heti lemmenleikkien jälkeen auttaa ehkäisemään alapään tulehduksia.

5. Tiukat alusvaatteet

Liian tiukat tai hengittämättömästä materiaalista valmistetut alusvaatteet voivat altistaa toistuville hiivatulehduksille. Shirazian suositteleekin naisia nukkumaan vähintään kerran tai kaksi viikossa kokonaan ilman alushousuja.

6. Käytät hajustettuja tuotteita alapäällesi

Vaikka hajustetut pesuaineet voivat tuntua aluksi hyvältä ajatukselta, voimakkaan tuoksuiset aineet, -liinat ja jopa kylpeminen hajustetussa kylpyvaahdossa voi tehdä hallaa alapääsi hyvinvoinnille. Shirazianin mukaan voimakkaat pesuaineet saavat alapään luontaisen happamuuden laskemaan, joka puolestaan altistaa hiivatulehdukselle.

Lue myös: Onko sinulla masentunut vagina? Voit kärsiä vulvodyniasta

Lue myös: Sattuuko seksin harrastaminen? 7 yleistä syytä kivun taustalla

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat