Kuva: Shutterstock

Kärsitkö mielialan vaihtelusta tai stressistä? 5 ruoka-ainetta, jotka lievittävät oloasi

22.08.2018 11:15 - Emmi Moilanen - Luettu 4 651 kertaa

Mielialan heitellessä esimerkiksi kananmunat ja avokadot ovat erinomainen lisä ruokavalioon.

Lähes kaikki meistä kohtaavat elämässään vaiheita, jolloin pinnaa tuntuu kiristävän stressaantuneena ja mielialat heittelevät. Riittävän unen ja liikunnan lisäksi oloa voi kokeilla helpottaa ruokavaliomuutoksilla.

Elite Daily -sivusto kokosi yhteen ruoka-aineet, jotka ovat erinomainen lisä ruokavalioon silloin kun mielialavaihtelut tuntuvat vaivaavan.

Kananmunat

Ravitsemusterapeutti Keri Glassmanin mukaan kananmunat sisältävät B12-vitamiinia, joka tekee hyvää hermosoluillesi ja auttaa pitämään mielialasi tasaisempana. Kananmunat sisältävät myös runsaasti koliinia, joka puolestaan tukee aivojen ja muistin toimintaa.

Avokadot

Kun olo on huono ja mieliala tuntuu heittelevän, avokadot ovat loistava lisä ruokavalioon, sillä ne sisältävät runsaasti hyviä rasvoja sekä omega-3-rasvahappoja.

Lehtivihannekset

Myös vihannekset ovat tärkeä lisä ruokavalioon. Lehtivihannekset sisältävät folaattia, joka on tärkeä vitamiini elimistömme toiminnan kannalta. Elite Dailyn artikkelissa kerrotaankin tutkimuksesta, jonka mukaan alhainen folaatin saanti oli yhteydessä masentuneisuuden oireisiin.

Marjat ja hedelmät

Marjat ja hedelmät sisältävät c-vitamiinia, jonka on todettu auttavan muun muassa stressin lievityksessä. Pakistan Journal of Biological Sciences -julkaisussa esitelty tutkimus osoitti, että riittävä c-vitamiinin saanti näytti lievittävän ahdistusta, se auttoi myös tutkimukseen osallistuneita opiskelijoita parempiin suorituksiin opinnoissaan.

Kupillinen kahvia

Aamukahvilla saattaa olla vaikutus siihen, millaisella tuulella aloitat päiväsi. Ravitsemusterapeutti Haley Hugesin mukaan kofeiini nimittäin voi lisätä dopamiinin määrää kehossa. Dopamiini on välittäjäaine, joka on yhteydessä mielihyvän tuntemuksiin.

Elite Dailyn artikkelista selviää myös, että päivän aikana nautitun kahvin määrä tulisi kuitenkin pitää maltillisena, sillä runsas kofeiinin kulutus voi altistaa myös masennuksen oireille.

Lue myös: Addiktoivimmat ruoat listattiin - löytyykö oma suosikkisi listalta?

Lue myös: Ruoka-aineet, jotka auttavat ehkäisemään syöpää - löytyykö jo sinun jääkaapistasi?

Lähde: Elite Daily

Suosittelemme

Uusimmat