Kuva: Fotolia

Haluatko päästä eroon limujen juonnista? 4 askelta, jotka todella toimivat

05.10.2019 15:15 - Karoliina Kotala

Sokeripitoiset limsat ovat kaikkea muuta kuin terveellisiä, eivätkä sokerittomat limut ole yhtään parempi vaihtoehto.

Tuoreessa tutkimuksessa saatiin juuri huolestuttavaa tietoa limsojen haitallisista vaikutuksista. Tutkimukseen osallistui 450 000 henkilöä eri puolilta Eurooppaa ja siinä kävi ilmi, että henkilöt, jotka nauttivat sokerittomia tai sokeripitoisia limsoja kaksi annosta päivässä oli korkeampi riski kuolla verrattuna henkilöihin, jotka nauttivat limsoja vähemmän kuin yhden annoksen kuukaudessa. Limsat on yhdistetty aiemmissa tutkimuksissa myös suurentuneeseen sydänkohtauksen, aivohalvauksen, diabeteksen ja ylipainon riskiin. Limsoja ei siis voi kutsua varsinaisiksi terveysjuomiksi, mutta silti suuri osa ihmisistä kuluttaa niitä päivittäin.

Tavasta on kuitenkin mahdollista päästä eroon. Alla asiantuntijoiden vinkit:

Vähennä asteittain - älä katkaise kerrasta

Suuret ja dramaattiset muutokset eivät todennäköisesti ole pitkäkestoisia, joten jos todella haluat limsojen juonnista eroon älä katkaise niiden nauttimista kertaheitolla. Sen sijaan vähennä ensin ja kun pienempi määrä tuntuu hyvältä, vähennä taas hiukan lisää, kunnes pääset toivottuun tulokseen.

Suunnittele

Valmistaudu etukäteen lopettamiseen ja tsemppaa itseäsi. Hyvä suunnitelma on nauttia vaikkapa limsaa normaali juomasi määrä neljänä päivänä viikossa ja kolmena päivänä nauti puolet vähemmän. Siten lopetus ei tunnu mahdottomalta.

Tasapainota muu ravinto

Jos nautit arjessa runsaasti limsoja ja vähenät niiden määrää yhtäkkiä, voit kokea vieroitusoireita. Muista siis huolehtia, että muu ravintosi on monipuolista, riittävää ja terveellistä ja nauti myös runsaasti vettä. Muista myös liikkua ja nukkua tarpeeksi, ne vähentävät vieroitusoireita.

Ole kärsivällinen

Anna itsellesi aikaa tottua muutokseen äläkä lannistu takapakeista. Makuaistisi on tottunut makeisiin limuihin ja kaipaa pitkään erittäin makeita makuja, mutta ajan kanssa se tottuu nauttimaan vähemmänkin makeista mauista.

Lähde: Women's Health Magazine

Lue myös: Kuva ei herkille! Katso, kuinka pahoja tuhoja virvoitusjuomat voivat aiheuttaa hampaille

Kilpailut

Uusimmat