Kuva: Shutterstock

Niksi, joka lievittää stressiä jo 12 sekunnissa - onnistuu vaikka kesken työpäivän

03.02.2021 12:15 - Emmi Moilanen

Kikan teho perustuu hyviin ja merkityksellisiin muistoihin.

Olemme kirjoittaneet aikaisemmin kehon antamista hälytysmerkeistä, jotka paljastavat sen, että myös mielesi kaipaa lepoa sekä taukoa hektisestä arjesta. Pääset lukemaan lisää aiheesta täältä.

Stressaantuneena elimistön kortisolitaso nousee, joka puolestaan aktivoi kehoa ”taistele tai pakene” -tilaan. Ajoittainen stressi kuuluu elämään ja hetkittäinen henkinen kuormitus on tuttu tunne varmasti jokaiselle. Jos stressitilanteista palautuminen on kuitenkin vaikeaa tai elimistö tuntuu olevan jatkuvasti hälytystilassa, kokeile 12 sekunnin kikkaa mielen rauhoittamiseen. Niksistä kirjoittaa Pure Wow -sivusto.

Tee näin:

Kikan juju on yksinkertainen; palaa 12 sekunnin ajaksi positiiviseen muistoon, mielikuvaan tai ajatukseen jostakin tärkeästä ihmissuhteestasi. Anna mielesi ja kehosi uppoutua muistoon täysin, jolloin olon pitäisi hellittää ainakin hieman.

Mitä useammin toistat harjoitusta, sitä helpommaksi stressaavan tilanteen nitistäminen heti alkutekijöihinsä käy.

Lue myös: Tiedätkö milloin keho ja mieli todella kaipaavat lepoa? 5 vartalosi antamaa hälytysmerkkiä

Lue myös: Karista stressi ja keskittymisvaikeudet joogalla: Jo 6 yksinkertaista liikettä riittää

Lue myös: Opiskelijat hoitavat stressiä haudassa makaamalla: "Älyttömän suosittua!"

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat