Kuva: Shutterstock

THL antoi suosituksensa talviloman viettoon - tartuntariski on kaikkialla Suomessa

12.02.2021 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

THL suosittelee viettämään talviloman kotikulmilla lähipiirin kesken.

Talvilomat lähenevät ja moni miettii, miten sen tänä vuonna viettäisi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tänään antanut omat suosituksensa. THL:n mukaan tänä vuonna parasta olisi viettää lomaa kotikonnuilla oman lähipiirin kesken. Ulkona liikkumista suositellaan, sillä hiihtoladut, metsät ja pulkkamäet ovat turvallisimpia paikkoja nauttia hiihtolomasta. Suuria ihmismassoja sen sijaan kehotetaan välttämään.

THL:n mukaan tartuntariski on tällä hetkellä kaikkialla Suomessa, vaikka ilmaantuvuusluvuissa onkin eroja. 

- Tänä vuonna kannattaa pohtia, olisiko hiihtoloman vietto omilla kotikulmilla lähipiirin kesken ulkoillen mahdollista, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen tiedotteessa.

- Baarit, yökerhot ja after ski ovat riskipaikkoja, joissa etäisyyksien pitäminen voi olla vaikeaa, Salminen sanoo. 

Jos matkalle kuitenkin aikoo lähteä, kannattaa muistaa seuraavat ohjeet:

1. Seuraa epidemian kiihtymistä

2. Vietä aikaa mieluiten pelkästään oman lähipiirin kanssa

3. Vältä ihmisjoukkoja

4. Pidä yli kahden metrin turvaväli muihin, myös ulkoillessa

5. Huolehdi käsihygieniasta

6. Käytä maskia kaikkialla julkisissa sisätiloissa

Lue myös: Pakkasen ei tarvitse estää ulkotreeniä - kunhan muistat ammattilaisten vinkit

Lue myös: Älä palele pakkasella - katso millaisia virheitä kerrospukeutumisessa ei kannata tehdä

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat