Liikkeellä virheellistä tietoa karppauksesta?

23.04.2012 14:45 - Eeva Rajala

Suomen Luontaisterveyden Liitto ry ihmettelee lähettämässään tiedotteessa Suomen Luonnonsuojeluliiton ja Luonto-liiton kannanottoa karppauksen ympäristövaikutuksista.

Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Luonto-liitto kertoivat viime viikolla, että karppaaminen kasvattaa ympäristöjalanjälkeä. Ympäristöjärjestöjen mukaan eläintuotteisiin perustuva ruokavalio voi jopa tuplata ruuan ilmastovaikutukset tavalliseen ruokavalioon verrattuna. Luontojärjestöjen mukaan olisi parempi syödä juureksia ja perunaa, proteiinia saisi esimerkiksi soijasta ja tofusta.

Suomen Luontaisterveyden Liitto ry kertoo tiedotteessaan olevan ikävää, että nämä järjestöt syyllistävät ihmisiä, jotka ovat saaneet palautettua terveytensä takaisin karsimalla huonolaatuiset hiilihydraatit pois ruokavaliostaan.

- Moni on päässyt tämän ruokavalion ansiosta eroon myös verenpaine-, kolesteroli-, masennus- ja diabeteslääkkeistä, puhumattakaan tulehduskipulääkkeistä, tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteen mukaan suurempi huoli pitäisi syntyä roskaruoan aikaansaamista terveysongelmista ja sitä kautta lisääntyvistä sairauksista ja lääkkeiden aiheuttamista ympäristöongelmista.

- Roskaruokaa syödään lisäksi suuria määriä, koska se ei tuo kylläisyydentunnetta, vaan sisältää tyhjiä kaloreita ilman suojaravintoaineita.

Luontaisterveyden Liiton tiedotteen mukaan Luonto-liittojen suositus korvata liha soijalla voi johtaa ojasta allikkoon.

- Soijassa on goitrogeenejä - isoflavoneja, jotka aiheuttavat kilpirauhasen vajaatoimintaa ja lisäävät sitä kautta ylipainoa ja kilpirauhasen sairauksia. Soijapohjainen äidinmaidonkorvike voi aiheuttaa jo vauvoilla kilpirauhasen ongelmia, kuten vajaatoimintaa ja struumaa, tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteen mukaan luomuruokaa tulisi suosia, koska se on tutkitusti ravitsevampaa ja sitä riittää pienempi määrä tyydyttämään ravinnontarpeen. Luomutuotannossa ei käytetä ympäristöä tuhoavia kemikaaleja ja luomueläimiä lääkitään myös huomattavasti vähemmän.

Suomen Luontaisterveyden Liitto näkee myös positiivisena kehityksenä hiilihydraattitietoisen ja luomua suosivan ruokavalion, joka vähentää oleellisesti vesistöihin joutuvien kemiallisten lannoitteiden sekä lääkkeiden määrää ja sitä kautta parantaa ympäristömme tilaa.

Suomen Luontaisterveyden Liitto ry on myös toteuttanut väärien uskomusten karsimiseksi 12-osaisen Luontaisesti Terve TV ohjelmasarjan, jossa annetaan tietoa eri hoitomuodoista ja ruokavalioista. Lisää tietoa sarjasta löydät täältä! (Luontaisterveys)

Kilpailut

Uusimmat