Karppaus ei sovi aktiivisille liikkujille

23.05.2013 11:45 - Reetta Haverinen

Leipä ja peruna ovat joutuneet monen suomalaisen mustalle listalle. Paljon liikkuvien ei kannata kuitenkaan turhaan vältellä pasta- ja peruna-annoksia, vaan niellä hiilihydraatit hyvällä omallatunnolla.  

Karppamisesta on tullut yksi 2000-luvun kuumimmista ravintotrendeistä ja sen hyödyistä on kohistu niin mediassa kuin työpaikan taukohuoneissakin jo monen vuoden ajan. Ruokakauppojen kananmuna- ja voihyllyt huusivat hetkessä tyhjyyttään, kun kuluttajat alkoivat noin vuosi takaperin hamstraamaan kaappiinsa dieetin mukaisia ruoka-aineita.

Vaikka tämän vähähiilihydraattisen ruokatrendin kulta-aika koettiin jo jokin aika sitten, ovat monet jättäneet hiilihydraatit ruokavaliostaan pysyvästi vähemmälle. Hiilihydraattien karsiminen minimiin sopii kuitenkin vain harvalle. Varsinkin paljon urheilevien ihmisten ei tulisi pelätä hiilihydraatteja laisinkaan.

- Kuntoilijat ja aktiiviliikkujat eivät hyödy hiilihydraattien karsimisesta. Vähähiilihydraattinen ruokavalio lähinnä vain haittaa liikuntasuoritusta ja sen tehoa, kertoo liikuntatieteiden maisteri Jarno Lemmelä Trainer Labista.

Varsinkin pitkäkestoisessa ja kovatehoisessa treenissä kehomme käyttää hiilihydraattivarastoja pääasiallisena energianlähteenään. Matalasykkeisessä harjoittelussa, kuten kävelyssä, kroppa kuluttaa enemmän kehon rasvavarastoja.

Myös liikunnan jälkeen hiilihydraattien saantiin tulee kiinnittää huomiota. Kun kehon energiavarastot on käytetty loppuun, ne tulee täydentää hyvällä ravinnolla ja riittävällä nesteellä pian suorituksen jälkeen. Urheilijoille räätälöityihin hiilihydraattigeeleihin ja -tabletteihin ei kuitenkaan perustreenarin tarvitse tarttua.

- Jos treeniä seuraa pian toinen urheilusuoritus lyhyellä aikavälillä, on syytä nauttia nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja esimerkiksi urheilujuoman muodossa. Muutoin tällaisia nopeasti imeytyviä hiilihydraattivalmisteita ei tarvitse käyttää, Lemmelä kertoo.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.