Paino ei määritä onnellisuutta - kolme asiaa elämässä, jotka tekevät onnelliseksi

03.07.2013 09:45 - Laura Sulkava

Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan on kolme kulmakiveä, jotka tekevät ihmisen onnelliseksi.

Seuraavien asioiden on havaittu vaikuttavan siihen, kuinka onnelliseksi ihminen itsensä arvioi.

Parisuhde on henkiselle hyvinvoinnille tärkeämpää kuin raha. Ihmisille, joilla ei ole ketään johon tukeutua, ovat herkempiä huonoille tapahtumille. Tämä on tulos, joka on yhtäläinen eri tutkimuksissa.

Rahan riittävä määrä on toinen onnellisuuden kulmakivistä. Summaa ei ole määritetty tarkemmin ja se onkin henkilökohtainen riippuen perheen koosta ja asuinpaikasta. Onnelliseksi tekee määrä, jolla pärjää elämässään hyvin eikä tarvitse murehtia jokaista penniä.

Aktiivisuus on kolmas onnellisuuden tekijä, jolla tarkoitetaan oman mielenkiinnon mukaista tekemistä eli harrastuksia. Sosiaalisten harrastusten kerrotaan olevan erityisen hyviä ja edelleen, jos sen voi yhdistää esimerkiksi työhön.

Lähde: News.com.au

Kilpailut

Uusimmat