Hillitse ruokahalujasi luonnollisesti - 7 vinkkiä

20.01.2014 20:15 - Linda Arponen

Joskus tulee hetkiä, jolloin oma ruokahalu tuntuu elävän omaa elämäänsä.

Kaikkien tekee joskus mieli napostella ihania herkkuja. Kaikki myös tietävät, ettei se ole kuitenkaan terveellistä.

Ruokahaluja voi onneksi hillitä ja jopa luonnollisin keinoin. Testaa oheisia vinkkejä, kun seuraavan kerran herkutteluhalut iskevät.

1. Juo enemmän vettä

Monet ihmiset sekoittavat nälän ja nestehukan keskenään. Jos pidät vesipullon jatkuvasti täynnä, estät itseäsi ahmimasta turhia herkkuja.

2. Lähde liikkeelle

Unohda se uskomus, jonka mukaan liikunta kasvattaa ruokahalua, sillä todellisuus on päinvastainen. Jälleen siis yksi syy pysyä liikkeessä.

3. Älä jätä aamiaista välistä

Jos aamiainen jää aamulla syömättä, voi koko päivä kärsiä siitä. Kun aineenvaihdunnan saa liikkeelle aikaisin, pysyy kylläisyyden tunnekin pidempään.

4. Hae tehoa proteiinista

Proteiini auttaa ylläpitämään energiatasojasi ja pitää sinut käynnissä päivän ajan. Aamiaiselle kannattaakin valita vähäkalorisia, mutta proteiinipitoisia ruokia.

5. Pidä teehetki

Jälkiruoka kannattaa korvata kuumalla teemukillisella, joka pitää sinut kylläisempänä kauemmin.

6. Ole rehellinen itsellesi

Huomaatko napostelevasi silloin, kun olet tylsistynyt tai stressaantunut? Teet siten kehollesi vain hallaa. Opettele, miten hankkiutua eroon stressisyömisestä.

7. Syö säännöllisemmin

Yksi tai kaksi isoa ateriaa päivässä ei ole hyvä ratkaisu. Parempi olisi syödä pienempiä aterioita useammin, jolloin nälkä ei pääse iskemään.

Lähde: PopSugar

Kilpailut

Uusimmat