Enemmistö syö alle suositusten: Maistuvatko sinulle tarpeeksi hedelmät ja vihannekset?

31.07.2014 18:05 - Senni Loikala

Tuoreesta tutkimuksesta selviää, kuinka paljon hedelmiä ja vihanneksia tulisi vähintään syödä vuorokaudessa.

Hedelmiä ja vihanneksia tulisi syödä vähintään viisi annosta päivässä, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Tällöin ennenaikaisen kuoleman riski laskee 25 prosentilla. Kyseisiä luonnon antimia ei välttämättä tarvitse popsia viittä annosta enempää päivässä, sillä ylimääräisillä annoksilla ei tutkimuksen mukaan ole vaikutusta terveyteen.

Kiinalaiset ja amerikkalaiset tutkijat analysoivat 16 aiempaa tutkimusta, joissa osallistujia oli yhteensä reilu 833 000 ja kuolemantapauksia reilu 56 000. Selvisi, että hedelmien ja vihannesten runsaalla syömisellä oli vaikutusta mistä tahansa syystä johtuvaan kuoleman riskiin. Eniten se vähensi todennäköisyyttä menehtyä sydänongelmien takia.

- Tämä tutkimus on jälleen muistutus siitä, ettei hedelmien ja vihannesten syönnistä tulisi mainita sivulauseessa, vaan sen tulisi olla oleellinen osa aterioitamme ja välipalojamme, tutkija Victoria Taylor sanoo.

Hänen mukaansa 70 prosenttia aikuisista ei syö suositeltua määrää hedelmiä ja vihanneksia päivässä.

Lue myös: Kolme ihanaa hedelmää, jotka saavat ihosi heleäksi

Lähde: Nature World News

Kilpailut

Uusimmat