Kärsitkö stressistä? Tutkimus selvitti helpon keinon sen karistamiseksi

04.10.2014 13:15 - Linda Arponen

Luonnolla ja liikkumisella on voimakas positiivinen vaikutus mieleen.

Kaikki tietävät, että kävely tekee hyvää. Se voi esimerkiksi auttaa unensaannissa ja tehdä mielestä luovemman. Hiljattain on löydetty jälleen uusi hyvä syy kävellä enemmän.

Tuore yhdysvaltalaistutkimus, joka tehtiin Michiganin yliopistossa, sai selville, että kävely luonnossa voi parantaa henkistä hyvinvointia ja auttaa jopa masennukseen. Tutkimuksessa oli mukana 1 900 koehenkilöä.

Tulosten mukaan ne ihmiset, jotka olivat hiljattain kokeneet jonkin stressaavan elämäntilanteen, kuten sairauden tai läheisen menettämisen, tunsivat olonsa vähemmän stressaantuneiksi käveltyään luonnossa. Lisäksi heidän henkinen hyvinvointinsa koheni.

Tutkijat havaitsivat myös, että koehenkilöt tunsivat olonsa onnellisimmiksi nimenomaan kävelyn jälkeen. Vertailuna he laittoivat osallistujat vain olemaan ulkona, harrastamaan muita fyysisiä lajeja ja viettämään aikaa toisten ihmisten seurassa.

- Kävely on edullista, sen riskit ovat pienet ja sitä on helppo harrastaa. Kun sen vielä yhdistää luontoon, niin lopputuloksena voi olla voimakas stressinpoistaja, kertoo Sara Warber, eräs tutkijoista.

Lue myös: Liikkeelle luontoon: Kolme varustetta, joihin kannattaa panostaa

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat