Vaivaako kaamosmasennus? Apu voi löytyä oikeista eväistä

22.10.2014 10:59 - Heli Thoren

Valon määrä vähenee, mutta älä anna väsymykselle ja alakulolle periksi. Ravitse itseäsi oikein.

Australialaisyliopisto teki tutkimuksen, jossa kartoitettiin ruoka-aineiden vaikutusta mieleen ja jaksamiseen. Tutkimuksen mukaan vihanneksien ja hedelmien syömisellä voi pitää mielensä myönteisempänä.

Tutkimuksessa kartoittettiin 12 000 ihmisen henkistä hyvinvointia. Vihanneksia ja hedelmiä runsaasti syövien mieli pysyi muita parempana. Ne, jotka söivät kahdeksan hedelmää ja vihannesta päivässä, voivat henkisesti paremmin kuin ne, jotka popsivat niitä vain nimeksi.

Tutkimuksen mukaan suositeltava määrä olisi ainakin noin viisi vihannesta ja kolme hedelmää päivässä. Osallistuneista alle 10 prosenttia söi suositeltavan määrän. Tutkimusryhmän mukaan myös muut, aikaisemmat tutkimukset tukevat tulosta: syömällä vihanneksia ja hedelmiä voi tehdä mielelleen hyvää.


Lue viisi tärkeää faktaa masennuksesta täällä.


Lähde: Daily Mail

Uusimmat