Herrasmiehet, huomio: Naisten on parempi kantaa raskaat taakkansa itse

22.10.2014 15:20 - Susanna Karttunen

Uudet tutkimustulokset osoittavat, että mitä pienikokoisempi henkilö on, sitä suuremmat kantamukset hän pystyy kantamaan.

Yleisesti on uskottu, että suurempien tulisi kantaa pienempien puolesta raskaat kantamukset. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan asia on kuitenkin päinvastoin.

Tutkimuksen johtava professori Michael O'Shean mukaan pienempien ihmisten on useimmiten helpompi kantaa painavat taakat, koska heidän ei tarvitse lisäksi kantaa suurta kehonmassaansa.

- Kaikilla eläimillä koon kasvaessa vahvuus lisääntyy painoa hitaammin. Tämän vuoksi esimerkiksi pienet muurahaiset pystyvät kantamaan niiden painoon nähden epäsuhtaisen kuorman, O'Shean selittää.

Tulosten perusteella miehet saavatkin nyt tieteellä perustellun syyn kieltäytyä kantamasta tyttöystävän painavia ostoskasseja tai raahaamasta tämän ylisuurta matkalaukkua ylös hotellin portaita.

Neuvoimme aiemmassa artikkelissamme, kuinka valitset itsellesi oikeat käsipainot.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat