Laihduttamisesta tuli helpompaa - uutuusranneke mittaa saadut kalorit puolestasi

07.01.2015 20:15 - Noora Suomalainen

Onko kaloreiden laskeminen nyt mennyttä aikaa?

Markkinat ovat täynnä erilaisia sykemittareita ja aktiivisuusrannekkeita, joiden avulla terveydestään voi pitää huolta.

Venäläiset kehittäjät ovat suunnitelleet HealBe GoBe -rannekkeen, joka on mennyt askeleen pidemmälle kuin edeltäjänsä. Tavallisten aktiivisuusrannekkeiden lisäksi HealBe GoBe -ranneke lupaa laskea myös päivän aikana saadut kalorit.

Rannekkeen on tarkoitus mitata kehon muutoksia ihon kautta ja sillä tavoin laskea, kuinka paljon keho vastaanottaa kaloreita. Syödyt hiilihydraatit muuttuvat kehossa glukoosiksi, mikä saa aikaan muutoksia. GoBen sensorit aistivat nämä muutokset iholla ja muuntavat tiedot kalorimääriksi.

GoBessä on kolme sensoria, joiden avulla kalorimäärät aistitaan suoraan ihosta. Yksi sensoreista mittaa verenvirtauksen ja sykkeen, toinen kudoksissa olevat nestetasot ja kolmas vartalon liikkeet ja aktiivisuuden.

Ranneke on saanut jo kritiikkiä, sillä lääkärit ja ravitsemusasiantuntijat epäilevät rannekkeen kykyä mitata saatuja kaloreita tarkasti. Laitteen valmistaja kuitenkin sanoo, että tieteelliset faktat rannekkeen takana on varmistettu tutkimuksilla.

Katso kuvat ja video rannekkeesta täältä!

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat