Kyllästyttääkö veden maku? Vinkit veden maustamiseen

19.01.2015 22:45 - Eeva Rajala

Kaikki puhuvat siitä, miten tärkeätä on juoda tarpeeksi vettä päivän aikana. Veden maku ei kuitenkaan miellytä kaikkia ja toiset kyllästyvät helpostikin sen makuun tai mauttomuuteen.

Yleisesti neuvotaan, että vettä kannattaisi juoda päivässä 1,5 - 2 litraa. About Health -sivusto kertoo vinkkejä, miten kannattaa maustaa vesilasillinen, jottei vedenjuonti jäisi täysin. Veden makua kannattaa muuttaa muun muassa lisäämällä mukaan hedelmäsiivuja tai tekemällä vedestä yrttijuomia.

Pieni siivu sitruunaa tai limeä voi tehdä jo paljon maulle. Sitruuna tai lime ei välttämättä tuo veteen suuria määriä ravintoaineita, mutta veteen ei ainakaan lisätä esimerkiksi keinotekoisia makeutusaineita. Mikä tahansa hedelmä tai marja toimii veden maustamisessa, joten kannattaa kokeilla avoimin mielin muun muassa mansikkaa, viinirypäleitä, melonia, appelsiinia, kiiviä, kurkkua, tai greippiä veden maustamisessa.

Minkä tahansa marjan tai hedelmän valitsetkaan, siivuta se kannuun ja lisää vesi joukkoon. Pidä kannu jääkaapissa ainakin noin tunnin verran, jotta maku tarttuu veteen. Kannattaa kokeilla erilaisia variaatioita. Kokeile sekoittaa muun muassa mansikan, appelsiinin ja limen makuja keskenään. Kannullinen kannattaa juoda noin vuorokauden aikana tai poista hedelmäsiivut muutaman tunnin kuluttua, jottei vesi sameudu.

Veteen voi lisätä myös erilaisia tuoreita yrttejä. Minttu, rosmariini, basilika ja laventeli toimivat hyvin hedelmien kanssa. Hyviä makupareja ovat muun muassa meloni-minttu, mansikka-basilika, mango-korianteri, viinirypäle-timjami ja mustikka-laventeli.

Mikäli näidenkin makujen jälkeen vedenjuonti tökkii, voi kokeilla hiilihapotettua vettä. Kannattaa kuitenkin katsoa juomien ainesosaluettelo, sillä jotkut juomamerkit kutsuvat juomiaan maustetuiksi vesiksi, vaikka kyseessä onkin sokeroitu virvoitusjuoma.

Lue myös: Tutkimus: Vitamiinivedet ja energiajuomat "rahan haaskausta"

Lähde: About Health

Kilpailut

Uusimmat