Jännittääkö kuntosalilla treenaaminen? 5 askelta itsevarmempaan kuntoiluun

14.04.2015 17:15 - Rea Tallgren

Jopa 53 prosenttia tuoreeseen kyselyyn vastanneista kertoo arastelevansa kuntosalilla käymistä.

Daily Mail kertoo monen kärsivän kuntosalipelosta. Pelko syntyy epävarmuudesta omien treenitapojen ja laitteiden käyttämisen suhteen. Lisäksi hätkähdyttävän moni murehtii näyttävänsä huonolta treenivaatteissa. Jopa 53 tuoreeseen kyselyyn vastanneista sanoo pelkäävänsä sitä.

On olemassa täsmävinkkejä, joiden avulla kynnys aloittaa kuntosalitreenaaminen madaltuu. Lue ne alta.

1) Aseta itsellesi tavoite

Konkreettinen tavoite mielessään on motivoivempaa treenata. Kannattaakin siis liittyä ryhmään, jolla on yhteinen tavoite kuntoilussa. Hanki itsellesi parhaat mahdolliset neuvot ja mentorit omien tavoitteidesi saavuttamiseksi.

2) Osallistu tunneille

Jos pelkäät, ettet osaisi käyttää laitteita, kannattaa aloittaa kuntoilu ryhmäliikuntatunnilta. Tuolloin saat parhaan mahdollisen asiantuntija-avun laitteiden käyttöön ja treenaamiseen. Ryhmäliikuntatunnilla kukaan ei myöskään ehdi pitää ylimääräisiä taukoja, joten sinun ei tarvitse murehtia, että joku tarkkailisi sinun tapaasi treenata.

3) Kaveri mukaan

Aina ei kannata treenata yksin. Kaverin kanssa sovituista treeniajoista on helpompi pitää kiinni. Lisäksi kuntosalilla saa vaihdettua kuulumiset ja toiselta saa apua esimerkiksi juuri niiden laitteiden kanssa, joiden käyttämistä pitää erityisen kinkkisenä.

4) Suunnittele

Päätä ennen salille menoa, millaisilla laitteilla ja mitä lihaksia treenaat sillä kertaa. Tuolloin sinulla on mielessäsi selkeä kuvio siitä, mitä tulet treeneissä tekemään eikä aikaa mene turhaan haahuiluun. Lisäksi et ehdi jännittää muiden katseita, koska suuntaat jatkuvasti kohti uusia laitteita ja liikkeitä.

5) Konsultoi personal traineria

Personal trainer ei ole saanut titteliään turhaan. Hän voi auttaa sinua asettamaan tavoitteita, jotka oikeasti tekevät treenaamisesta järkevää ja mielekästä. Hän myös opettaa sinua käyttämään laitteita oikein ja tekemään liikkeet puhtaasti. Tuolloin tiedät, mitä salilla puuhaat, eikä sinun tarvitse jännittää turhaan.

Lue myös: 10 stereotyyppistä treenaajaa, jotka löytyvät jokaiselta kuntosalilta

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat