Kuva: Fotolia

Onko sinulla 10 minuuttia aikaa? Terveellinen lounas syntyy jääkaapin perusaineksista

05.11.2015 12:15 - Reetta Haverinen

Sinun ei tarvitse tyytyä einesruokiin, vaikka aikasi olisi kortilla. Herkullinen, töihin mukaan otettava lounas syntyy vaikka kymmenessä minuutissa.

Jos et tahdo ostaa mikroaterioita tai laitaa rahojasi työpaikkasi lounasravintolaan, on omien eväiden kuskaaminen töihin tullut sinulle takuulla tutuksi. Tiedät taatusti myös sen, että lounasrasioiden täyttäminen ja aterioiden suunnittelu vie aikaa. 

Kun aika on kortilla ja jääkaapin anti ei ole paras mahdollinen, saattaa moni uraohjus heittää ajatukset eväiden väsäämisestä mielestään. Jotkut mukaan otettavat lounaat syntyvät kuitenkin minuuteissa, joten vaikka aikaa olisi vähän, ei sinun silti tarvitse tinkiä omien eväiden kokkaamisesta. Keräsimme alle neljä mutkatonta vinkkiä, joihin voit turvautua aina, kun minuutit työpäivää edeltävänä iltana ovat käymissä vähiin:

1. Puuro ja kananmuna

Puuro itsessään ei pidä nälkää pitkään poissa, mutta kun heität kattilassa hautuvan puuron joukkoon kananmunan tai kaksi, muuttuu arkinen kauravelli hetkessä proteiinipitoisemmaksi terveysruoaksi. 

Kun lisäät puuron joukkoon esimerkiksi hieman marjoja, siemeniä ja pähkinöitä, on herkullinen ja ravitseva puurolounas valmis.

2. Mutkaton salaatti

Osta valmiiksi pilkottu ja huuhdeltu salaattipussi ja kokoa helppo salaatti sen päälle. Käytä salaattiin aineksia, mitä jääkaapistasi löydät: tomaattia, kurkkua, oliiveja, omenoita, säilykepunajuuria, papuja, tonnikalaa tai fetajuustoa. 

Muista kuitenkin pitää huoli siitä, että salaatissa on myös jotain ravitsevaa ja proteiinipitoista. Jos jääkaapissasi ei ole mitään, joka ryhdittäisi salaatin ravintoarvoa, heitä salaatin sekaan pähkinöitä, siemeniä tai manteleita ja lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä.

3. Keitetyt munat, avokado ja kasvikset

Kananmunat ovat ravintorikkaita ja helppoja vaihtoehtoja, kun ideat lounaan suhteen ovat käymässä vähiin. Keitetyt kananmunat kulkevat myös näppärästi mukana ja niiden vierellä voi nauttia vaikka mitä. Myös avokadot ovat oivia vaihtoehtoja päiviin, kun lounas täytyy nyhjäistä tyhjästä.

Saat koottua esimerkiksi keitetyistä munista, avokadosta, miniporkkanoista, kirsikkatomaateista ja kurkkuviipaleista kevyen lounaan, jonka ravintoarvot ovat kohdillaan. Lorauta kasvisten päälle vielä hieman oliiviöljyä ja ripottele päälle siemeniä tai pähkinöitä.

4. Nopea kasvissosekeitto

Laita pussillinen pakastevihanneksia kiehumaan. Kun kasvikset ovat kiehuneet, kaada ylimääräinen vesi pois ja surauta kasvikset tasaiseksi soseeksi esimerkiksi sauvasekoittimella.

Jos jääkaapistasi löytyy esimerkiksi ruoka- tai kookoskermaa tai tuorejuustoa, voit tehdä keitostasi ravitsevampaa helposti niiden avulla. Mausta keitto haluamallasi tavalla ja tuo keittoon lisää proteiinipitoisuutta esimerkiksi raejuustolla, siemenillä, pähkinöillä tai tofupaloilla.

Lue myös: Kokoa terveellisempi lounas helpoilla muutoksilla

Kilpailut

Uusimmat