Kuva: Getty Images

Fifty Shades -tähti raskaana Chris Martinille? Fanit varmoja asiasta

09.10.2018 10:45 - Katariina Auvinen

Dakota Johnson ja Chris Martin pitivät hulppeat juhlat julkkisvierailleen, mutta juhlien tarkoitus on vieläkin epäselvä.

Fifty Shades -elokuvia tähdittävä Dakota Johnson, 29, vahvisti viime vuonna seurustelevansa Coldplayn keulahahmo Chris Martinin, 41, kanssa. Parin yllä ovat velloneet raskaushuhut jo hetken aikaa. 

Lähipiirin mukaan pari piti etenkin Yhdysvalloissa suosituksi nousseet vauvan sukupuolen paljastusjuhlat läheisilleen, mutta Johnson on itse kertonut juhlien olleen vain syntymäpäiväjuhlat. 

Pari oli koristellut paikan herkästi vaaleansinisellä teemavärillä, joka vahvisti monien fanien epäilyjä siitä, että pari saisi aivan lähiaikoina pojan. Paikalla olivat muun muassa Julia Roberts ja Sean Penn, mutta myös Dakota Johnsonin vanhemmat saapuivat paikan päälle. 

Daily Mail -julkaisun saamien tietojen mukaan nainen ei olisi raskaana vaan kyseessä olisivat todellakin olleet Johnsonin syntymäpäiväjuhlat. Hän täytti lokakuun alussa 29 vuotta. Johnsonilla ei ole omia lapsia, mutta sen sijaan Chris Martin on kahden lapsen isä. Hän seurusteli ennen mallikaunotar Gwyneth Paltrown kanssa. 

(kuva: Getty Images )

Lue myös: Fifty Shades -kaunotar vahvisti suhdehuhut - seurustelee Chris Martinin kanssa

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat