Kuva: Shutterstock

Lemmikki vai ystävä? Ihmiset vastaavat, kumman kanssa viettävät mielummin aikaa

25.11.2018 21:15 - Lauri Kujanpää - Luettu 750 kertaa

80 prosenttia kyselyyn vastanneista olivat sitä mieltä, että ikävöivät lemmikkiä lomalla, vaikka lemmikki olisi hyvässä hoidossa.

Lemmikit ovat monelle ihmisille oikea elämän suola, joka antaa iloa kaikille päiville. Lemmikit vaativat huolenpitoa, rakkautta sekä kodin, jossa heillä on turvallista, ja suuri osa ihmisistä ovat valmiita tämän niille tarjoamaan.

Lemmikeistä tulee nopeasti ihmisen ystäviä, jopa perheenjäseniä, joiden kanssa aika kuluu kuin siivillä ja elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Tuoreen tutkimuksen mukaan puolet lemmikinomistajista viettävät mielummin aikaa eläimensä kuin ystäviensä kanssa. Unilad-verkkosivuston mukaan noin 53 prosenttia kyselyyn vastanneista ovat tätä mieltä.

Tutkimuksesta selvisi myös, että melkein 80 prosenttia ikävöivät kovasti lemmikkejään, kun ovat reissussa - vaikka eläimellä olisi kaikki hyvin. 38 prosenttia jopa ottavat mielummin lemmikin mukaan reissulle kuin jättävät sen muiden käsiin.

Jokainen lemmikki ansaitsee hyvän kodin ja rakastavat omistajat - ollaan siis kaikkia hyviä lemmikeillemme!

Lue myös: Eniten haukkuvat koirat listattiin - onko sinulla samoja rotuja?

Lue myös: Parhaat koirarodut kerrostaloon listattiin - löydätkö omasi joukosta?

Lue myös: Eniten haukkuvat koirat listattiin - onko sinulla samoja rotuja?

Lähde: Unilad

Uusimmat