Kuva: AOP

Kim Kardashianin kuvat saivat aikaan viharyöpyn: "Jätit sattumalta pois sijaissynnyttäjän lapset?"

17.06.2019 11:53 - Katariina Auvinen

Nainen ylisti miestään Kanye Westiä loistavaksi isäksi, mutta ihmisten huomio on kiinnittynyt lapsiin.

Yhdysvalloissa vietettiin isänpäivää viime viikonloppuna. Seurapiirikaunotar Kim Kardashian, 38, julkaisi kuvan oman isänsä kanssa, mutta julkaisi myös suloisen perhekuvan. Kuvassa hän on miehensä Kanye Westin kanssa. Pari kävelee kahden lapsensa Northin ja Saintin kanssa.

Pariskunnalla on yhteensä neljä lasta ja monet ovatkin huomanneet sen, että Kardashian on jättänyt sijaisäidin avulla synnytetyt lapset pois kuvasta. Perheen pienokainen on vasta muutaman viikon vanha. 

"Jätit kuvasta pois sijaisäidin avulla saamasi lapset?"

"Se oli asia, jota myös mietin, mutten kehdannut sitä ensin sanoa."

"Missä ovat kaksi muuta lasta?" 

"Miksi ihmeessä otit vain biologiset lapsesi mukaan kuvaan?" 

Nainen ei ole itse kommentoinut kuvaa millään tavalla. Hän on kertonut, että lääkärit kertoivat raskauksien olevan Kardashianille vaarallisia, joten he päättivät hankkia lisää lapsia sijaissynnyttäjän avulla. 

Katso kuvat alta tai täältä. 

Lue myös: Kim Kardashian julkaisi ensimmäisen yksittäiskuvan vauvastaan - otos keräsi valtavan määrän viestejä

Lue myös: Kim Kardashianin bikinikuva sekoitti somen - katso hurjan tykkäysmäärän kerännyt otos

Kilpailut

Uusimmat