Ihmiset raivon valtaan saanut Instagram-pariskunta vetäytyy somesta - julkaisivat erikoisen viestin

20.06.2019 21:45 - Katariina Auvinen

Monet ovat toivoneet, että pari ei enää palaa.

Kerroimme viime viikolla, että saksalaispariskunta, joka matkustaa ympäri maailmaa miehen äidin rahojen avulla, on nyt pyytänyt tuntemattomia rahoittamaan matkustelua. Catalin Onc ja Elena Engelhardt ovat kertoneet, että Oncin äiti tekee kahta työtä, jotta hän voisi auttaa pariskuntaa matkustelemaan. 

Se tieto sai ihmiset raivon valtaan, mutta entistä useampi kiukustui siitä, että he kehtasivat pyytää tuntemattomia lahjoittamaan heille rahaa. Varsinkin kun pari on kertonut, etteivät he aio tehdä töitä matkustelunsa eteen, koska eivät halua. 

Nyt pari on pitänyt hiljaisuutta sosiaalisen median puolella. Onc päättää kävellä niin pitkälle kuin pystyy ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä kuten sosiaalista mediaa. Moni on arvellut, että hiljaisuus kuitenkin johtuu siitä, että heille on tullut niin paljon vihapostia, että pari haluaa ottaa etäisyyttä nettimaailmaan. 

"Voisit koettaa kävellä vaikka työhaastatteluun, miltä se kuulostaisi?"

"Jos vetoat siihen, että käveleminen tulee olemaan vaikeinta mitä ikinä olet tehnyt niin meille muille työskentely on varmasti todella hankalaa." 

"Sinun kannattaisi vain deletoida tämä Instagram-tili."

"He vetäytyvät varmasti sosiaalisesta mediasta vain sen vuoksi, että heille on tullut niin paljon vihaviestejä." 

Katso kuva alta. 

Lue myös: Instagram-pariskunta sai ihmiset raivon valtaan - haluavat muiden rahoittavan matkansa

Kilpailut

Uusimmat