Kuva: AOP

Muistatko vielä Boratin? Kohuelokuvan jatko-osa on kuvattu salassa

10.09.2020 19:45 - Roy Kokkonen

Borat 2 on jo kuvattu. Ensimmäinen elokuva aiheutti oikeusjuttuja ja kohuja ympäri maailmaa.

Sacha Baron Cohen järisytti maailmaa vuonna 2006 julkaistulla pseudodokumentilla Borat. Elokuvassa hän esittää kazakstanilaista toimittajaa, joka matkustaa Yhdysvaltoihin tekemään "dokumenttia".

Elokuva aiheutti kuohuntaa, sillä useat siinä nähdyt ihmiset luulivat kyseessä olevan oikea dokumentti. He joutuivat pilkan kohteeksi, sillä Cohenin esittämä Borat saattoi heidät kyseenalaisiin ja vaivaannuttaviin tilanteisiin ja heidän välillä epäsoveliaatkin reaktiot esitettiin häikäilemättä valkokankailla ympäri maailman.

Julkaisun jälkeen moni ajatteli, että elokuvalle olisi mahdotonta tehdä jatko-osaa, sillä tuskin kukaan menisi uudelleen samaan lankaan. 

Toisin kävi, kertoo viihdejulkaisu Collider.

Lehden tietojen mukaan Cohen on kuvannut elokuvalle jatko-osan kaikessa hiljaisuudessa. Täysin huomaamatta Cohenin aikeet eivät kuitenkaan ole jääneet.

Uutisoimme elokuussa, että näyttelijä oli nähty auton ratissa Boratiksi pukeutuneena. Koska Borat on jo tunnettu hahmo, tulee hän esiintymään uudessa elokuvassa valepukuun sonnustautuneena.

Lehtitietojen mukaan elokuva on nyt valmis, ja sitä on jo näytetty harvoille ja valituille elokuva-alan pomoille.

Elokuvasta ei ole julkaistu virallista tiedotetta. On kuitenkin spekuloitu, että se julkaistaisiin vielä tämän vuoden puolella, mahdollisesti ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja marraskuussa.

Sacha Baron Cohen Boratina käsitteeksi muodostuneeseen uimapukuun, eli "boratteihin" sonnustautuneena. (kuva: AOP)

Borat aiheutti kohuja ja oikeusjuttuja

Koska Borat esitti Kazakstanin kyseenalaisessa valossa, aiheutti se päähenkilön kotimaassa paljon kielteisiä reaktioita. Maan nykyinen presidentti ja tuolloinen ulkoministeri Kassym-Jomart Tokayev totesi kovasanaisesti, ettei elokuvalla ole mitään yhteistä maan kanssa.

Useat elokuvassa esiintyneet ihmiset nostivat oikeuskanteita Cohenia vastaan, sillä he eivät tienneet olleensa viihde-elokuvan pilkan kohteena. Sen sijaan he uskoivat tulleensa haastatelluksi oikeaan dokumenttin.

Sacha Baron Cohen on aiheuttanut paljon kuohuntaa myös muilla elokuvilla ja projekteillaan. Esimerkiksi kesällä hän esiintyi äärioikeistolaisessa kokoontumisessa valeasuun pukeutuneena ja yllytti yleisön laulamaan rasistisia lauluja muun muassa Obamasta ja "Wuhanin flunssasta".

Voit katsoa ensimmäisen elokuvan trailerin alta tai täältä:

Lue myös: Borat-näyttelijä teki julman pilan: Lauloi valepuvussa rasistista laulua äärioikeiston keikalla

Lue myös: Borat-tähti on uskomattomassa kunnossa - vaimon julkaisema treenivideo kerää hehkutusta

Lähde: Collider

Kilpailut

Uusimmat