Kuva: AOP

Megan Thee Stallion yllätti fanit - kertoi debyyttialbumista julkaisemalla alastonkuvan

13.11.2020 21:15 - Roy Kokkonen

Räppäri Megan Thee Stallionin esikoisalbumi julkaistaan 20. marraskuuta.

Räppäri Meghan Thee Stallion, 25, julkaisee Good News -nimisen debyyttialbuminsa 20. marraskuuta. Artisti kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa vähäpukeisen kuvan siivittämänä.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Meghan Thee Stallion eli Megan Jovon Ruth Pete on rymistellyt julkisuuteen kuluneen vuoden aikana. Hän on noussut sekä otsikoihin että albumilistojen kärkisijoille. Omien kappaleiden lisäksi hän on vieraillut muun muassa Cardi B:n, 28, ja Beyoncén, 39, levytyksillä.

Cardi B:n ja Megan Thee Stallionin WAP-kappaleen musiikkivideo sai aikaan suuren kohun. Videolla nähtiin useita tähtiä, joista eniten huomiota sai seurapiiritähti ja meikkimoguli Kylie Jenner, 23. Jennerin poistamiseksi videolta tehtiin addressi, joka keräsi kymmeniätuhansia allekirjoituksia.

Kesällä tapahtuneessa välikohtauksessa Megan Thee Stallion haavoittui luodista. Lehtitietojen mukaan tähti oli viettämässä iltaa Hollywood Hillsissä, jonka päätteeksi hän joutui räppäri Tory Lanezin tulilinjalle.

Katso WAP-kappaleen musiikkivideo alta tai täältä.

Lue myös: Bileilta Kylie Jennerin kanssa sai ikävän käänteen - hittiräppäri haavoittui ampumavälikohtauksessa

Lue myös: Kylie Jenneriä vaaditaan poistettavaksi musiikkivideolta - adressilla hurja määrä allekirjoituksia

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat