Kuva: AOP

Ellen DeGeneres, 62, sai koronatartunnan - kertoi asiasta Twitterissä

11.12.2020 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

DeGeneresin ohjelma jää tauolle ainakin tammikuuhun saakka.

Kulunut vuosi on tuonut Ellen DeGeneresille, 62, monenlaisia haasteita. Aiemmin tänä vuonna hän joutui myrskyn silmään, sillä hänen keskusteluohjelmansa työryhmää on kevään ja kesän aikana syytetty muun muassa myrkyllisestä työilmapiiristä, rasismista ja seksuaalisesta häirinnästä. 

Myös sarjan vieraat ovat kertoneet naisen ystävällisyyden olevan pelkkää kulissia. Monet ovat ihmetelleet esimerkiksi sitä, miten Ellen DeGeneres on kohdellut Moderni perhe -tähteä Sofia Vergaraa, 48, ohjelmassa. DeGeneres on useammassa haastattelussa pilaillut kolumbialaisnäyttelijän englannin aksentin kustannuksella.

Kohujen jälkeen DeGeneres palasi julkisuuteen, mutta nyt sarja on jäämässä tauolle koronan vuoksi. DeGeneres kertoo nimittäin Twitterissä saaneensa positiivisen koronatestituloksen. Ohjelman kuvauksia jatketaan näillä näkyminen tammikuussa. 

"Hei kaikki. Haluan kertoa teille, että minulla todettiin koronatartunta. Onneksi voin hyvin tällä hetkellä. Kaikkia, jotka ovat olleet läheisessä kontaktissa kanssasi, on informoitu asiasta ja itse noudatan saamiani ohjeita. Nähdään joulunpyhien jälkeen. Pysykää terveinä ja turvassa," DeGeneres kirjoittaa tviittissään.

Julkaisun ja kaikki sen keräämät kommentit pääset katsomaan alta.

Lue myös: Ellen DeGeneres palasi ruutuun suurkohun jälkeen, avausmonologi tyrmättiin täysin: "Niin feikki"

Lue myös: Ellen DeGeneres piinaa alaisiaan huutamalla ja nauttii potkujen antamisesta, syyttää ex-työntekijä

Kilpailut

Uusimmat