Kuva: AOP

Prinssi Harry syyttää isäänsä ja myöntää käyttäneensä huumeita - 'Elämäni oli yhtä painajaista'

21.05.2021 19:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Prinssi Harry avautuu uudessa haastattelussa nuoruuden päihdeongelmistaan. Hän kertoo käyneensä viime vuodet terapiassa ja syyttää isäänsä välinpitämättömyydestä.

Sussexin herttua, prinssi Harry, 36, laukoo uusia syytöksiä isästään prinssi Charlesista ja kuninkaallisesta perheestä. Harry kertoo Oprah Winfreylle uudessa The Me You Can't See -dokumentissa, että hänen perheensä jätti hänet heitteille mielenterveytensä kanssa.

Lisäksi hän paljastaa, että turvautui huumeisiin ja alkoholiin turruttaakseen huonon olonsa. Nuorempana Harry sai mainetta raikuliprinssinä. Vuonna 2012 hänestä vuoti julkisuuteen alastonkuvia, jotka oli otettu yksityisissä bileissä hotellisviitissä.

– Olin valmis juomaan, olin valmis käyttämään huumeita, olin valmis tekemään asioita, jotka saivat minut tuntemaan vähemmän niitä tunteita, joita koin, Harry paljastaa.

Harry kertoo, että hän on käynyt terapiassa viimeisen neljän tai viiden vuoden ajan.

Erityisesti Harry tylyttää isäänsä prinssi Charlesia. Hän syyttää Charlesia välinpitämättömyydestä.

– Kun olin nuorempi, isälläni oli tapana sanoa sekä Williamille että minulle, "No, sellaista se oli minun kohdallani, joten se tulee olemaan samaa teille", Harry kertoo.

– Siinä ei ole mitään järkeä. Se, että olet joutunut kärsimään, ei tarkoita, että lastesi tarvitsisi kärsiä. Oikeastaan sen pitäisi mennä toisin päin. Jos olet itse joutunut kärsimään, tee kaikkesi, jotta lapsillasi olisi asiat paremmin.

Hän perustelee päätöstä jättää kuninkaallinen perhe kokemuksillaan ja kertoo, että ei halua historian toistavan itseään.

– Me päätimme asettaa mielenterveytemme etusijalle. 

Harry avautuu myös äitinsä prinsessa Dianan kuolemasta. Diana kuoli 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa vuonna 1997.

Harryn mukaan perhe vaikeni Dianan kuolemasta ja oletti hänen pärjäävän asian kanssa yksin valtavasta mediahuomiosta huolimatta. Diana oli eronnut Charlesista vuotta ennen kuolemaansa.

Harryn sanoo, että hänen elämänsä oli yhtä painajaista ikävuosina 28-32. 

– Kun lähestyin kolmeakymmentä, aloin kysymään itseltäni, kuulunko todella tänne. Perheenjäsenet kuitenkin kehottivat, että elämäni olisi helpompaa, jos vain pelaisin peliä. Mutta minussa on helvetin paljon äitiäni.

– Minusta tuntuu, että olen systeemin ulkopuolella, mutta olen silti siinä jumissa. Ainoa tapa vapautua on kertoa totuus.

Lue myös: Harryn ja Meghanin kohujen kevään tyly seuraus - kukaan kuninkaallisista ei onnitellut hääpäivänä

Lue myös: Prinssi Harry avautuu kohutuista alastonkuvistaan - "Ainakaan en juossut kadulla stripaten"

Lue myös: Prinssi Charles lähetti onnittelukuvan 2-vuotiaalle Archielle - suoraa kuittailua Meghanille?

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat