Kuva: All Over Press

Billie Eilish, 19, vihaa yksinoloa ja hakeutuu vanhempiensa luokse välttääkseen sen - paljastaa syyt haastattelussa

10.08.2021 14:15 - Senja Rapila

19-vuotias artisti on yksi maailman tunnetuimmista tänä päivänä. Julkisuuden huonot puolet ovat aiheuttaneet sen, ettei hän viihdy lainkaan yksin.

Laulaja Billie Eilish, 19, on kertonut tuoreessa The Guardian -lehden haastattelussa, ettei hän erityisemmin tykkää viettää aikaa yksin. Vaikka Eilish muutti omaan kotiin tänä vuonna, silti hän hakeutuu vielä lapsuudenkotiinsa viettämään aikaa vanhempiensa kanssa. Eilishin paljastamat syyt ovat ymmärrettäviä.

- En oikein tykkää olla yksin. Vihaan sitä. Minulla on paljon stalkkereita, Eilish kertoo tuoreessa haastattelussa.

- On myös paljon tyyppejä, jotka haluaisivat tehdä minulle pahoja asioita. Pelkään myös pimeää ja sitä, mitä sängyn alta ja sohvien takaa löytyy. Minulla on paljon outoja, irrationaalisia pelkoja. Sen vuoksi vietän vielä paljon aikaa vanhempieni luona. Rakastan heitä ja viihdyn heidän kotonaan. Se on todella rauhoittavaa.

Eilish kertoo kuitenkin, että kuten kaikissa perheissä, myös hänen perheensä aiheuttaa myös välillä pinnan kiristymistä. 

- Perheeni saa minut välillä niin vihaiseksi. Perheeni on kuin kenen tahansa: on vihaa ja rakkautta.

Lue myös: Billie Eilish yritti hallita fanien puheita, mutta kokee epäonnistuneensa - sai tärkeän opetuksen

Lue myös: Billie Eilish vastasi räväkästi nettikommentoijalle: "Rintani ovat suuremmat kuin sinun"

Lue myös: Julkkikset paljastavat ensisuudelmiensa tarinat: "Yksi elämäni hirveimmistä päivistä!"

Lue myös: Billie Eilish ampuu alas pahansuovan otsikon korsettikuvistaan - sai kritiikkiä tyylimuutoksesta

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat