Kuva: YouTube

Sarjamurhaaja kertoo elämästään ja rikoksistaan Netflix-uutuudessa: "En ole hirviö, olen mies"

23.08.2021 21:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Dokumentissa elämästään kertoo Britannian tunnetuin sarjamurhaaja Dennis Nilsen.

Netflix julkaisee uuden rikosdokumentin, joka pureutuu sarjamurhaajan elämään ja mieleen. Memories of a murderer: The Nilsen tapes eli Dennis Nilsen: Murhaajan muistelmat kertoo Britannian tunnetuimmasta sarjamurhaajasta Dennis Nilsenistä, joka tappoi 15 ihmistä.

Viiden vuoden ajan Nilsen houkutteli luokseen haavoittuvaisia nuoria miehiä, kuristi heidät ja piilotti lattialautojen alle. Syy kammottaville teoille on ollut kirjojen ja dokumenttielokuvien spekulaatiossa vuosien ajan. Tuoreessa dokumentissa päästään kuitenkin kuulemaan ennen julkaisemattomia kasetteja, joissa Nilsen itse avaa elämäänsä. 

- En ole hirviö, olen mies. Kiusallista, eikö totta?, Nilsen muun muassa toteaa nauhalla. 

Dokumentti valaisee miehen ajatusmaailmaa ja antaa vastauksen kysymykseen, miten hän onnistui selviytymään useista murhista jopa viiden vuoden ajan?

Nilsen sai elinkautisen tuomion vuonna 1983. Hän menehtyi vuonna 2018. 

Sarjan kuumottavan trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Netflixin uusi, hyytävä alkuperäissarja näyttää Hollywoodin pimeän ja pelottavan puolen

Lue myös: Fantasiaseikkailut jatkuvat - Netflix ilmoitti, että suosikkisarja saa toisen tuotantokauden

Lue myös: Aika palata vielä kerran Rahapajaan - viimeisen kauden karmaiseva traileri on julkaistu

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat