Kuva: AOP

Billie Eilish paljasti karun syyn sille, miksi värjäsi hiuksensa

24.09.2021 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Eilish on aiemmin sanonut, että inspiraatio uuteen hiusväriin tuli fanilta.

Billie Eilish, 19, teki maalikuussa 2021 melkoisen muodonmuutoksen ja värjäsi tavaramerkiksi muodostuneet, vihreällä mustalla värjätyt hiuksensa platinan vaaleiksi. Tuolloin hän kertoi inspiraation uuteen lookiin tulleen hänen faniltaan. 

- Näin kerran erään fanin editoiman kuvan, johon minulle oli photoshopattu vaaleat hiukset. Ajattelin vain, että sairasta, haluan tämän, hän kertoi tuolloin

Nyt kuukausia myöhemmin Eilish on kuitenkin todennut, ettei aiempi lausunto ollut ainoa syy muutoksen taustalla. Taustalta löytyy huomattavasti henkilökohtaisempi asia.

- En voinut mennä mihinkään edellisen hiustyylini vuoksi. Se oli niin tunnistettavasti minä. Halusin tunnistamattomuutta, hän kertoi tuoreessa Elle-lehden haastattelussa.

- Olin kerran ystäväni kanssa puistossa ja tajusin, että en voi ottaa huppua pois päästäni. Olin paniikissa sekä paparazzeista että stalkkereista, joita minulla oli ollut. 

Hänen mukaansa mistään pr-tempusta ei ollut kyse.

- En ajatellut, että uusi hiusväri saa ihmiset muuttamaan ajatuksensa minusta. Minulla on vuosien saatossa ollut monenlaisia hiusvärejä. Olen edelleen sama ihminen, vain eri värisissä hiuksissa, hän jatkoi.

Eilishin hiukset olivat aiemmin räväkän kaksiväriset. (kuva: AOP)

Lue myös: Billie Eilishin gaala-asussa nähtiin mielenkiintoinen yksityiskohta - vie muistoissa 90-luvulle

Lue myös: Billie Eilish esitti tiukan ehdon Met-gaalamekon pitämiselle: "Olen innoissani, että minua kuultiin tässä"

Lue myös: Billie Eilishin reaktio Jennifer Lopeziin tallentui kameroille VMA-gaalassa - netissä ihmetellään

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat