Kuva: AOP

Grammy-palkittu räppäri haki Disney-pahiksen roolia - "Meni pirun hyvin"

27.02.2022 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pieni merenneito -satu nähdään seuraavaksi elokuvaversiona. Räppäri Lizzo halusi olla yksi leffan näyttelijöistä.

Grammy-palkittu räppäri Lizzo, 33, yritti päästä näyttelemään tulevaan Pieni merenneito -live-action-elokuvaan. Elokuva perustuu rakastettuun klassikkosatuun, joka kertoo nuoresta merenneidosta, joka rakastuu ihmisprinssiin ja saa noidan muuttamaan itsensä ihmiseksi. Vuonna 1989 Disney julkaisi sadusta tunnetun animaation.

Lizzo kertoo Variety-julkaisun haastattelussa, että halusi näytellä nimenomaan Ursula-nimistä pahista. 

- Kaikki tietävät, että kävin koe-esiintymässä Ursulaksi Pieni merenneito -elokuvaa varten, mutta en saanut työtä, Lizzo sanoo.

- Koe-esiintyminen meni pirun hyvin ja voitte kysyä tätä vaikka Disneyltä. En vain itse jaksa enempää kommentoida asiaa, niin lauloin myös hyvin, räppäri jatkaa. 

Pieni merenneito -elokuvan ohjaa Rob Marshall ja sitä tähdittävät muun muassa Halle BaileyJonah Hauer-King, Javier Bardem sekä Daveed Diggs.

Ursula-hahmo. (kuva: AOP)

Lue myös: Pieni Merenneito -elokuvan kuvaukset haastoivat 21-vuotiaan päätähden: 'Tunsin itseni yksinäiseksi'

Lue myös: Halseyn tulkinta Disneyn klassikkokappaleesta hurmasi fanit: "Hän näyttää aivan Arielilta!"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat