Musiikin huippunimet nauhoittamassa 1980-luvun klassikkoa - katso!
Wire Imagen tämän päivän viihdekatsauksessa nähdään Oscar-ehdokkaita punaisella matolla ja kuvaa We Are The World -kappaleen uudelleen nauhoituksista.
Anna Hathaway teki historiallisen ilmoituksen eilen julkistaessaan Oscar ehdokkaita, sillä tänä vuonna parhaan elokuvan palkinto valitaan kymmenen ehdokkaan joukosta. Näin ei ole koskaan ennen käynyt Oscareissa.
Hollywoodissa musiikin huippunimet kerääntyivät nauhoittamaan uudestaan 80-luvun klassikon We Are The World. Kappaleen tuotto käytetään Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseen.
Katso video alta.
Kilpailut
Uusimmat
Kaksi miestä lukittiin merikonttiin Muhoksella
Topi Raitanen jakaa Instagramissa syyn Paavon Nurmen kisoista vetäytymiseen
Kuluttaja-asiamies puuttui Elisan kampanjoihin - tärkeän tiedon puuttuminen johtaa asiakkaita harhaan
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
Näytä lisää