Salovaara sai tarpeekseen eduskunnasta
Pertti Salovaara ei asetu enää ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Uusi Suomi kertoo, että kahdeksan vuotta eduskunnassa oli Salovaaralle riittävä määrä.
Salovaara kertoi tänään tiistaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa, ettei enää asetu ehdolle eduskuntavaaleissa. Salovaara valittiin eduskuntaan vuonna 2003 Helsingin vaalipiiristä Anneli Jäätteenmäen (kesk.) vanavedessä 1600 äänellä. Vuoden 2007 vaaleissa hän vaihtoi vaalipiirin Pirkanmaahan ja tuli valituksi 6350 äänellä.
Tällä vaalikaudella Salovaraa on ollut pitkään sairauslomilla muun muassa uupumuksen ja masennuksen vuoksi. Salovaara kertoi, että ei aio jäädä kansanedustajan sopeutumiseläkkeelle.
Kilpailut
Uusimmat
Kotimainen menestyssarja jatkuu uusin jaksoin joulukuussa
Joonas Saartamo alkaa tutkia isoisänsä menneisyyttä tiedustelu-upseerina - dokumentti ilmestyy pian Yle Areenaan
Kuukausien odotus tulee päätökseen - ratikkaliikenne kulkee pian taas Pitkänsillan yli
Tiedätkö sinä, kuinka vanhoilla renkailla ajat? Yllättävän moni ei
Osaatko yhdyssanat? Vain parhaat kielitaiturit saavat tästä testistä kaikki oikein
Näytä lisää