Oma Bajamaja Kaivariin jääkin haaveeksi – Kaupunki kieltää

29.04.2010 13:14 -

Aiemmin kerroimme, että uudeksi villitykseksi on noussut Bajamajojen hankkiminen yksityiskäyttöön vappupäiväksi Helsingin kaivopuistoon. Nyt kaupunki on kuitenkin päättänyt kieltää yksityisvessat Kaivopuistossa.

Kaupunki on Helsingin Sanomien mukaan ilmoittanut Bajamajojen toimittajille, että vain kaupungilla on sijoituslupa vessoille. Rakennusvirasto harkitsee jopa sakottamista, jos yksityisten vessojen tuominen Kaivopuistoon jatkuu.

- Puistothan ovat pehmeitä, ja Bajamaja pitää viedä sinne kuorma-autolla. Vappu on muutenkin kamala koettelemus kaupungille. Mitä siitä tulisi, jos täällä alkaisivat ylimääräiset kuorma-autot suhailla ympäri puistoja suunnittelemattomasti, Helsingin kaupungin projektipäällikkö Elina Nummi perustelee.

Useat vappujuhlijat ovat pettyneitä, sillä Bajamajoja oli tilattu jo ennalta useampia, kuten Lassila & Tikanojalta kerrottiin aiemmin Voicelle. Juhlijoiden on vaikea käsittää, miksi kaupunki kieltää yksityisvessat, sillä nehän vähentävät kustannuksia kaupungilta ja nurmen pilaamista, koska kaikki juhlijat eivät varmasti malta odottaa jonossa kaupungin kustantamiin Bajamajoihin vaan pissivät muualla.

Kilpailut

Uusimmat