Mitä ihmettä on ihmisagility?

26.08.2010 13:00 - Eeva Rajala

Monet ovat voineet törmätä sanaan ihmisagility. Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, kun taas ihmisagilityssä vastakkain kisaavat ihmisjoukot.

- Ihmisagilityssä tehdään asioita siten, ettei välttämättä itse nähdä ja muut ohjastavat toimintaa. Käytännössä on ryhmä, josta yksi pistetään sokkokävelemään ja muu ryhmä antaa ohjeita. Ihminen yrittää väistellä esteitä ja kulkea tiettyjen paikkojen yli koskematta niihin, selventää Tapanilan urheilukeskuksen myyntipäällikkö.

Kyseessä on siis joukkueurheilulaji, joka sopii esimerkiksi työpaikan tiimille. Lajista voisi myös käyttää termiä sokkokävely. Ihmisagilityssä käskytettävä on melko ymmällään, mihin hän menee, sillä hän ei ainoastaan kuule oman ryhmänsä neuvoja. Vastustajaryhmäkin saa osallistua "neuvonantoon", joten radalla sokkona harhailija kuulee myös vääriä ohjeita. Räisäsen mukaan mekkala on joskus melkoinen.

Ihmisagility kuuluu Tapanilan urheilukeskuksessa Mosazing Race -nimiseen kokonaisuuteen, jossa agilityn lisäksi on luvassa seinäkiipeilyä ja jousiammuntaa.
Räisäsen mukaan ihmisagility on suosittua erityisesti pikkujouluaikaan. Rata on rakennettu pehmeään tilaan, joten Räisäsen mukaan pienet muksahduksetkaan eivät ole vaarallisia. Tuomari myös valvoo ja laskee virhepisteet.

Omia ihmisagilityratoja voi toki rakentaa myös työpaikalle, mutta silloin kannattaa olla varovainen.

- Tyynyjä kannattaa ehkä laittaa terävimpiin kulmiin. Kyllähän radan pystyy käytävälle laittamaan. Kannattaa käyttää suhteellisen matalia esteitä. Minua pelottaa ehkä eniten toimistopöytien kulmat, Räisänen kuittaa.

Työkavereita voi myös käyttää pehmusteina.

Kilpailut

Uusimmat