Hurjapää Angelina Jolie uudessa elokuvassa: Tein itse stunttini

01.09.2010 12:32 - Eeva Rajala

Hollywood-tähti Angelina Jolie sai uuden Salt-elokuvan tekijöiltä luvan tehdä stunt-kohtaukset itse. Jolie kertoi Voicelle, että itse tehty on aina parempi yleisönkin kannalta.

- Mielestäni se on hieno juttu yleisölle. Nykyelokuvissa on niin paljon erikoisefektejä, että yleisön on tärkeä huomata, että oikea ihminen tekee stunttinsa, Jolie selventää.

CIA-elokuva Saltissa Angelina Jolie tosiaan saa hyppiä ja pomppia mielin määrin. Jos hän ei kiipeile talon seinässä, niin hän hyppää rekan katolta toisen rekan katolle. Elokuvassa CIA-agentti Evelyn Salt saa yhtäkkiä tietää, että hän on sittenkin venäläinen vakooja. CIA ei tietenkään ole mielissään tällaisesta mahdollisuudesta ja näin alkaa kova takaa-ajo.

Salt-elokuva saa ensi-iltansa tulevana perjantaina. Phillip Noycen ohjaamassa elokuvassa näyttelevät Jolien lisäksi muun muassa 2012-katastrofielokuvan tähti Chewitel Ejiofor ja Liev Schreiber.

Voice tapasi muun muassa Angelina Jolien Meksikossa. Haastattelu nähdään Voice TV:n Heräämössä tulevana perjantaina.

Kilpailut

Uusimmat