Suosikkijuontaja naureskelee toimittajien kirjoittamille kuvateksteille

08.11.2010 12:46 -

Kuorosodan juontajanakin tunnetusta Kristiina Komulaisesta on hänen uransa aikana kirjoitettu useampiakin lehtijuttuja. Nainen kertoo usein naureskelevansa kuvateksteille, joita hänestä on kirjoitettu.

Komulaisen mukaan jutut jostain tapahtumista, joissa on vain julkimon kuva ja jokin kuvateksti ovat usein huvittavia.

-Toimittaja kysyy jotain ja sitten vastaat kyllä tai ei, mutta lehteen tuleekin kokonaisilla lauseilla olevinaan kerrottu juttu. Siihen tottuu ja sen tietää jo toimittajan kysyessä, että "tää luultavasti väännetään nyt näin." Yleisön puolelta kannattaa miettiä, onko ne tekstit aina välttämättä ihan sitä mitä on annettu ymmärtää, Komulainen kertoo.

Kristiina Komulaisen mukaan näistä kuvateksteistä lukija voi helposti saada sen kuvan, että julkimo on itse pamahtanut paikalle julistamaan asiaansa, joka todellisuudessa on ollut toimittajan kysymää triviaa.

-Kysytään vaikka "miten poikasi voi?". Vastaan siihen, että poika voi hyvin ja hän on mahtava tyyppi. Kuvatekstiin laitetaankin sitten "poikani on hyvä tyyppi". Ihan kuin olisin mennyt sille toimittajalle hehkuttamaan, että minulla on hyvä poika, Komulainen selitti naureskellen.

Kristiina Komulainen nähdään jälleen sunnuntaina alkavan Kuorosota-ohjelman juontajana.

Kilpailut

Uusimmat